Näin ProComin Vuosikertomuspäivän alla haluan tuoda esille uusia ajatuksia etenkin verkkovuosikertomuksen kehityksestä ja sen tulevaisuudesta. Vuosikertomus on monelle yhtiölle tärkein käyntikortti – se kertoo kuluneen vuoden taloudellisesta kehityksestä ja tärkeimmistä tapahtumista. Tärkeästä sisällöstään huolimatta se on julkaisuhetkellään monen yhtiön tapauksessa pala mennyttä historiaa. Olennaista olisikin keventää vuosikertomusta ja miettiä, miten sisältö saadaan julkaistua nopeammin ja […]
15.5.2013
Lehtien lukeminen on masentavaa. Työssä uuvutaan. Pitää jaksaa pidempään. Työstä ei voi innostua. Kaiken kaikkiaan työstä käytettävä retoriikka on negatiivista. Emme koe työtämme merkittäväksi tai merkitys on niin abstrakti, että emme saa siihen arjessa yhteyttä. Mittaamme työssä ajankäyttöä, mutta emme koe saavamme aikaan. Tunnemme, että päivät eivät ole hallinnassamme. Asioita vain tulee. Sähköposteja. Kokouksia. Hyvä […]
3.5.2013
”Sen opin, kuinka tärkeää on, miltä asiat näyttävät!” Näin puuskahti suomalainen yritysjohtaja, joka oli juuri vedetty mediassa kölin alta. Hallituksen puheenjohtaja komppasi, että lainmukainen toiminta ei riitä: toiminnan pitää myös näyttää hyväksyttävältä. Johtaja oli järjestellyt asioita kavereiden kesken niin kuin ennenkin – ja hyötynyt siitä vähän myös itse. Hän ei tehnyt laittomuuksia, mutta sormea heristävä […]
23.4.2013
Istun arkiaamuna ruuhkabussissa. On hiljaista, ihmiset istuvat paikoillaan päät roikkuen. Mutta kasvoilla hehkuu valo. Mobiililaitteen näytön valo. Älypuhelinten ja tablettien määrä on kasvanut viime vuosina vauhdilla. Deloitte on kertonut, että älypuhelinten käyttäjämäärä saavuttaa maailmanlaajuisesti 1,9 miljardia vuoden 2013 loppuun mennessä. Tämä tarkoittaa hurjaa 72 prosentin nousua edellisvuoteen verrattuna. Suomessa trendi näyttäisi olevan sama. TNS:n Mobile […]
16.4.2013
Innostuin helmikuussa VieHestä. VieHe on Keski-Suomen Osuuspankin yksikkö, jossa työskentelee sekä viestinnän että HR:n asiantuntijoita. Pankin strategia on pilkottu käytännön projekteiksi, joista suurin osa on VieHen vastuulla. VieHen edustaja valitsee häntä kiinnostavan projektin, aikatauluttaa sen ja varmistaa, että se noudattaa pankin visiota, tavoitteita ja arvoja. Hän hakee ideoihinsa sparrausta työkavereiltaan ja toteuttaa projektin tiiminsä kanssa. […]
18.3.2013
Moni suomalainen on jo kuullut, että venäläiset ovat Euroopan ahkerimpia internetin käyttäjiä. Harva kuitenkaan tietää, että Venäjällä on myös väkilukuun suhteutettuna maailman aktiivisin blogikulttuuri. Venäjällä on historiallisista syistä ollut vaikea luottaa viralliseen tietoon ja perinteiseen mediaan, kun valtiojohto on kontrolloinut tiedotusvälineitä ja käyttänyt niitä omiin tarkoitusperiinsä. Blogien suosiota selittää myös se, että perheen ja oman […]
11.3.2013
Me mittaamme lehtijuttujen vaikuttavuutta kaiken aikaa: arvellun vaikutuksen perusteella hinnoitellaan mainokset, lehdet ja julkisuusviestintätyö. Mediasisällöt kilpailevat lukijoiden huomiosta – ja vain siitä. Jokainen mediakanava ja sisällöntuottaja kilpailee toisiaan ja yhtä lailla muita ajankäytön muotoja vastaan. Netissä kilpailun voittajat ja häviäjät julistetaan kerättyjen klikkimäärien perusteella. Se on virhe. Klikkien määrä ennustaa huonosti lukijoiden paneutumista juttuun. Klikkien […]
4.3.2013
Päätoimittaja Pekka Mervola kirjoitti Keskisuomalaisessa 3.3.2013, että viestintä on ”tunkeutunut” kaikkialle. Jyväskylässä ainakin tuntuu olevan turhia viestijöitä. Mervolan käsitys viestinnästä tuntuu kapealta. Ei ihme: median edustajat näkevät sähköpostilaatikkoon kolahtavat tiedotteet ja viestinnän muu työ jää pimentoon. Kolumni on kirjoitettu kärjekkäästi, kuten journalismissa tänä päivänä on tapana. Hyvä uutinen ei ole uutinen. Kolumni haastaa viestinnän, mutta […]
1.3.2013
Sami Sillanpää kirjoitti äskettäin Helsingin Sanomien kolumnissaan itsensä johtamisesta. Kolumni sai muutamassa päivässä useiden kymmenientuhansien tykkääjäjoukon sosiaalisessa mediassa. – Toisia voi johtaa hyvin vain, jos osaa johtaa itseään. Kun ymmärtää omaa ajatteluaan ja toimiaan, näkee tavat kehittää kykyä muissa, kirjoittaa Sillanpää. Olisiko ihmisten siis otettava itse suurempi vastuu myös työelämästään? Näin väittävät Saku Tuominen ja Pekka […]
26.2.2013
Kysyn viestintäkollegoiltani usein, mikä on hänen työnantajansa tärkein tavoite seuraaville kolmelle vuodelle. Vastaus liittyy usein kasvuun. Seuraavaksi kysyn, mistä kasvu tulee, millaisille asiakasryhmille myytte nyt ja tulevaisuudessa, mikä on eri liiketoiminta-alueiden prosentuaalinen osuus myynnistänne ja miten olette tavoitteisiinne ajatelleet päästä. Vastaukset kertovat minulle vain yhden asian: kuinka paljon henkilöllä on päätösvaltaa yrityksen mainetyöhön liittyvissä asioissa. […]
21.5.2013
0