Some menestystekijänä – sodassa ja rauhassa

Kirsi Nurmi työskentelee viestinnän konsultointiin ja johdon coachingiin erikoistuneessa Aida Consultingissa. Aikaisemmin hän bloggasi Washingtonista käsin.

Kirsi Nurmella on on pitkä kokemus yritysviestinnästä suomalaisessa teollisuudessa, mm. Metsäliitossa ja Fortumissa. Nurmi asuu tällä hetkellä Washingtonissa.

 

Sosiaalisen median vaikutukset viestintään ovat olleet valtavat. Siitä huolimatta moni vanha sääntö pätee yhä. Laadukkaan viestinnän ainekset ovat edelleen strategian mukainen suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus ja johdonmukaisuus. Niiden lisäksi reaktionopeus, ja erityisesti sen hallinta, on noussut entistä kriittisemmäksi tekijäksi. Parhaimmillaan sosiaalisen median hyödyntäminen voi olla yhteisölle aivan keskeinen menestystekijä.

Esimerkkinä menestyksestä käy presidentti Obaman vuoden 2008 vaalikampanja, joka on some-klassikko. Ja meno sen kuin paranee parhaillaan käytävässä Obama2012 -kampanjassa, jonka some-strategian yksityiskohdat ovat tarkoin varjeltuja.

Oivaltavaa some-strategiaa Obaman hallinto toteuttaa myös huomattavasti tulenaremmalla areenalla, Afganistanin sodassa. Tiettävästi ensimmäisenä maailmassa valtio ja sitä vastaan taisteleva kapinallisryhmittymä käyvät informaatiosotaa livenä Twitterissä. Yhdysvaltojen armeijan ja Afganistanin Taliban-liikkeen sananvaihto on jatkunut syyskuusta, jolloin Taliban hyökkäsi Yhdysvaltojen Kabulin suurlähetystöön. Twitter oli myös pitkään ainoa suora viestintäkanava osapuolten välillä sen jälkeen, kun viralliset rauhantunnustelut katkesivat joulukuussa.

Vain 5 dollarin tähden

Myös yksityishenkilöt ovat valjastaneet sosiaalisen median omiin tarkoitusperiinsä. Näin se toimii: laadi vetoomus, mobilisoi tukijoukot, toteuta muutos. Maan toiseksi suurin liikepankki Bank of America joutui tulilinjalle suunnittelemansa 5 dollarin tilinhoitomaksun vuoksi.  Molly Katchpole, 22-vuotias lastenhoitaja, laati change.org -sivulle vetoomuksen, joka sai nopeasti 300 000 tukijaa ja inspiroi käynnistämään vastaavia kampanjoita myös muilla areenoilla. Tästä seurannut negatiivinen julkisuusryöppy pakotti Bank of American perääntymään. Koko jupakkaan meni aikaa alle kuukausi.  Tällaisia kansalaisvetoomuksia varten voi hyödyntää vaikkapa kaupallisia kanavia, kuten Change.orgia, joka on vetoomusten kirjoittajille maksuton.

Eri alojen ammattilaiset auttavat toisiaan useilla foorumeilla. Esimerkiksi yhteiskuntaopin opettajat kokoontuvat viikoittain, ja tarvittaessa ad hoc, erilaisten kysymysten äärelle Twitterissä. He ovat pohtineet muun muassa sitä, miten Yhdysvalloissa valtavan julkisuuden ja varsinaisen kansanjuhlan aiheuttanut Osama Bin Ladenin kuolema pitäisi käsitellä lasten kanssa seuraavana aamuna.

Mieti vielä kerran…

Laatu edellyttää harkintaa, vaikka tiedonvälityksen nopeus ja helppous houkuttelevat. Maailmalta on runsaasti esimerkkejä, mitä seuraa, jos postaa, tekstaa tai twiittaa liian herkällä liipaisinsormella.

Yhdysvaltojen arvostetuimpiin mediataloihin kuuluvat CBS, CNN ja Newsweek jäivät hiljattain nolosti kiinni välitettyään uutisen Penn State -yliopiston legendaarisen jalkapallovalmentajan Joe Paternon kuolemasta – vuorokautta liian aikaisin. Mikään niistä ei vaivautunut tarkistamaan tiedon paikkansapitävyyttä, koska se oli odotettu ja tuli ”luotettavasta lähteestä”. Newsweek nappasi sen CBS:ltä, joka puolestaan oli ottanut sen joltakin toiselta, ja niin edelleen. Alkuperäinen lähde oli opiskelijoiden Onward State -uutissivusto, jonka sittemmin eronnut päätoimittaja Devon Edwards ”ei ikinä olisi uskonut, että valtakunnalliset uutistoimistot siteeraisivat sitä”. Uutisankan alkuperäistä lähdettä ei edelleenkään ole paljastettu.

Kuten viestinnän ammattilaiset hyvin tietävät, digitaalista mainetta ei voi deletoida, mutta siihen voi vaikuttaa. Tämän oppivat myös tulevaisuuden vaikuttajat.  Vaikka sosiaalisen median yksityisyyden suoja on kuuma puheenaihe Yhdysvalloissa, jo neljännes täkäläisistä yliopistoista sanoo tarkistavansa hakijoiden digitaalisen taustan, ainakin googlettamalla ja facettamalla. Opinnäytteiden plagiointi, rivous ja alkoholin käyttö alaikäisenä ovat olleet tyypilliset hylkäämisen syyt. Näin käy peräti 12 %:lle hakijoista. Toisaalta sosiaalisen median innovatiivinen käyttö voi tuoda myös lisäpisteitä. Kuten Renesselaer Polytechnic Instituten Paul Marthers kiteyttää: ”This is the world we live in now”.

Kirsi Nurmi

Kirjoittaja on väliaikaisesti Yhdysvalloissa asuva viestinnän ammattilainen. Hänellä on pitkä kokemus yritysviestinnästä ja viestinnän johtotehtävistä suomalaisessa teollisuudessa, mm. Metsäliitossa ja Fortumissa. Tällä hetkellä hän tarkkailee ja kommentoi viestinnän ajankohtaisia ilmiöitä Washington DC:stä käsin.

Yritys ja kansalaisjärjestö globaalissa kohinassa

Juha Aromaa toimii Greenpeacen Helsingin toimistossa viestintäpäällikkönä. Artikkeli on julkaistu ProComma − Viestinnän kausikirjassa "Meillähän on tässä yhteinen intressi".

Juha Aromaa toimii Greenpeacen Helsingin toimistossa viestintäpäällikkönä. Artikkeli on julkaistu ProComma − Viestinnän kausikirjassa “Meillähän on tässä yhteinen intressi”.

 

Elämme viestien yhteiskunnassa. Puheet infoähkystä ovat jo kliseitä, mutta siitä huolimatta ne ovat tosia. Kilpailu viestin vastaanottajien mielistä on kovaa samalla, kun järjestöjen markkinointiviestinnän resurssit ovat minimaalisia tai olemattomia. On siis keksittävä muita keinoja saada aikaan vaikutus.

Suomalaiset ovat perinteisesti olleet ahkeria median kuluttajia. He eivät ole luopuneet sanomalehdestä, radiosta ja televisiosta käydessään päivittäin netissä ja pitäessään yllä omaa informaatioverkkoaan Facebookissa. Ensin internet ja sitten sosiaalinen media ovat kuitenkin avanneet kansalaisjärjestöille aivan uusia mahdollisuuksia saada viestinsä perille. Edustamani ympäristöjärjestö Greenpeace on ollut yksi näiden mahdollisuuksien käytön pioneereista.

Toimituksia on mediataloissa saneerattu rankalla kädellä. Tilattavien lehtien arvonlisävero näyttää tuovan seuraavan saneerausten aallon. Tämä on johtanut siihen, että perinteistä journalistista työtä ehditään toimituksissa tehdä yhä vähemmän ja yhä suurempi osa julkaistavasta tekstistä on tiedotteista koottua. Tämä sinänsä hyvin valitettava kehitys on tehnyt viestien lähettäjistä, kansalaisjärjestöt mukaan lukien, osittain mediakanavien sisällöntuottajia.

Luotatko viestin lähettäjään?

Kun toimitustyöhön käytettävissä oleva aika on vähentynyt, luottamus viestin lähettäjään on noussut entistäkin tärkeämmäksi. Useat kansalaisjärjestöt ovatkin hyvässä asemassa tässä suhteessa. Niiden tarkoitusperät ovat selvästi tiedossa, ja niihin voidaan suhtautua sen mukaan. Kaikki tietävät, että esimerkiksi Greenpeace haastaa ympäristöä tuhoavia yrityksiä ja vastustaa ydinvoimaa vaarallisen säteilyn takia. Useimpien muiden järjestöjen missio on yhtä selvä.

Yrityksillä saattaa tässä suhteessa olla vaikeampaa. On selvää, että kaikkien yritysten tavoite on tehdä positiivista taloudellista tulosta, mutta yrityksen taloudellinen tulos ei herätä suurta kiinnostusta muualla kuin talousalan lehdissä ja muiden medioiden taloustoimituksissa. Kun yritys haluaa kertoa kansalle vaikkapa teoistaan ympäristön hyväksi, kuulijan mielessä on usein yrityksen perimmäinen tarkoitus tuottaa taloudellista tulosta.

Ainakin Suomessa yrityksillä on kuitenkin suuri auktoriteetti, kun ne puhuvat talouteen ja työllisyyteen liittyvistä kysymyksistä. Vaikka yhtiö X olisi juuri ilmoittanut satojen ihmisten irtisanomisesta, sitä pidetään asiantuntijana esimerkiksi kertomaan, minkälainen energiapolitiikka turvaisi suomalaisten työpaikat. Tällaisten loogisten ristiriitojen osoittamisessa järjestöjen viestinnällä on paljon tehtävää.

Toisella on rahaa, toisella ei

Merkittävin ero yritysten ja järjestöjen välillä on mahdollisuus käyttää maksettua markkinointiviestintää. Tätä järjestöt eivät pääsääntöisesti voi tehdä. Yritykset viestivätkin kahdella rajusti poikkeavalla tavalla. Viralliset lausunnot mediassa ovat usein konservatiivisia ja varovaisia samaan aikaan, kun mainonnassa käytetään terävää, voimakkaasti yleisöä kosiskelevaa kieltä ja mielikuvia. Monet yritykset ovat tässä mielessä kaksikielisiä.

Kansalaisjärjestöjen viestinnästä tämä kaksijakoisuus useimmiten puuttuu. Kukin järjestö viestii valitsemallaan tyylillä. Järjestöt voivat poiketa toisistaan jonkin verran; joku käyttää vahvempia ilmaisuja kuin toinen. Yhteistä niille on hyvin harkittu kielenkäyttö. Eläinoikeusjärjestöt nojaavat radikaaliin suoraan toimintaan paljastaakseen epäkohtia. Samaan aikaan niiden tiedotteiden teksti on huolellisesti argumentoivaa, suorastaan markkinoivan kielenkäytön vastakohta. Myös suorasta kansalaistottelemattomuudesta tunnettu Greenpeace käyttää aikaa ja vaivaa varmistaessaan, että julkisuuteen annettujen viestien sisältö on tarkastettavissa ulkopuolisista lähteistä.

Toiminta on viestintää

Pelkällä julkisuuteen annetulla puheella järjestöt eivät mitenkään voi kilpailla viestin vastaanottajien huomiosta yritysten markkinointiviestinnän kanssa. On tärkeää muistaa, että kyseessä on aina kilpailutilanne, vaikka järjestön viesti ei olisi mitenkään ristiriitainen yritysten viestin kanssa. Ihmisen päähän mahtuu vain rajallinen määrä viestejä.

Greenpeace on esimerkki järjestöstä, joka on käyttänyt jo 40 vuotta väkivallatonta suoraa toimintaa nostaakseen esiin ympäristökysymyksiä. Eläinoikeusjärjestöt ovat tehneet samoin. Suora toiminta onkin klassisin vastine markkinointiviestinnälle. Sen suuri voima on siinä, että sitä ei ole ostettu rahalla, vaan ne jotka suoraan toimintaan osallistuvat, ovat siinä mukana koko sydämellään.

Suorassa toiminnassakin on sudenkuoppansa. Ehdoton edellytys viestin hyväksymiselle on suoran toiminnan väkivallattomuus. Infoähkyn maailmassa jossa näemme päivittäin kansannousuja, mielenosoituksia ja luonnonmullistuksia aletaan tiedostamatta odottaa aina vain näkyvämpiä tempauksia. Vastalääke tälle trendille on mielikuvitus. On osattava kertoa asiansa eri tavalla kuin muut.

Puhutko vain kavereidesi kanssa ?

Pirstoutuneessa mediamaailmassa ja kasvavassa sosiaalisessa mediassa on vielä yksi riski, joka koskee sekä yrityksiä että kansalaisjärjestöjä: alamme puhua vain omille kavereillemme. Kun viestintäkanavia on paljon, on luonnollista että ihmiset valitsevat itseään lähellä olevat kanavat. Facebookissa kaveripiirit menevät lomittain, mutta muodostavat kuitenkin samanhenkisten ihmisten yhteisöjä. Tästä ympyrästä on vaikea murtautua ulos, jos ei pysty kertomaan asiastaan varsinaisissa joukkotiedotusvälineissä. Suomen kielen sana ”joukkotiedotusväline” onkin erinomainen ilmaisu kuvaamaan sosiaalisen median vastakohtaa.

Yrityksen ja kansalaisjärjestöjen suurin viestinnän ero lienee siis yritysten kaksikielisyys – viestintä ja mainonta – ja järjestöjen yksikielisyys – pelkkää viestintää. Haasteet ovat kuitenkin samat. Viestinnän uudet kanavat eivät ole synnyttäneet globaalia kylää. Sellainen olisi määritelmällisesti mahdoton ajatus. Sen sijaan on syntynyt valtava globaali kohina ja siitä eriytyneitä suhteellisen sulkeutuneita digitaalisia yhteisöjä. Järjestöt voivat olla ketteriä sukeltamaan mukaan moniin yhteisöihin. Suurilla yrityksillä taas voi olla enemmän voimaa erottua kohinasta.

Juha Aromaa

Kirjoittaja toimii Greenpeacen Helsingin toimistossa viestintäpäällikkönä ja huolehtii työssään Greenpeacen sanoman leviämisestä. Aromaa on toiminut viestintätehtävissä koko työuransa ajan, sekä elinkeinoelämän palveluksessa että järjestöissä.

Vaikeampi keissi: alkoholin asialla

Elina Ussa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja. Artikkeli on julkaistu ProComma − Viestinnän kausikirjassa "Meillähän on tässä yhteinen intressi".

Elina Ussa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja. Artikkeli on julkaistu ProComma − Viestinnän kausikirjassa “Meillähän on tässä yhteinen intressi”.

 

Panimoteollisuudella on Suomessa pitkät ja kunniakkaat perinteet. Olut on ollut osa suomalaisten elämää jo tuhansia vuosia. Kohtuullisesti nautittuna oluet, siiderit ja long drinkit ovat juomakulttuuria parhaimmillaan. Alkoholin väärinkäyttö on kuitenkin ongelma. Alaikäisten alkoholinkäyttöä ei pidä hyväksyä eikä hyssytellä. On myös selvää, että runsas pitkään jatkuva juominen tuo kenelle hyvänsä vääjäämättä mukanaan perhe-elämään, ihmissuhteisiin ja työelämään liittyviä sosiaalisia sekä taloudellisia ongelmia.

Viestinnällisesti alkoholi on samaan aikaan sekä helppo että hankala asia käsiteltäväksi. Jokaisella on omat suoriin, henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuvat näkemyksensä aiheesta. Alkoholi on näkyvä osa kaupunkielämää, alkoholimainosten edustaessa sitä fiksuinta katukulttuuria. Haitoista puhutaan äänekkäästi, positiivisemman puolen esiin nostaminen leimataan alkoholiongelmaisten hyväksikäytön puolesta puhumiseksi.

Haastavaa työtä ”totuuksien ” ristitulessa

Panimoteollisuuden viestintä painottuu alan yhteisiin haasteisiin. Pääasiallisin toimintakenttä on tällä hetkellä yhteiskuntavastuu. Panimoteollisuus sparraa aktiivisesti virallista kieltoihin perustuvaa alkoholipoliittista linjaa. Alkoholin väärinkäytön estämiseen on tarjolla paljon helppoja hokkuspokkus-ratkaisuja, jotka yksisilmäisinä ratkaisuina voivat jopa huonontaa tilannetta. Esimerkiksi mainontakieltoa perustellaan alaikäisten alkoholinkäytön kontrolloimisella. Ruotsissa alkoholimainonta on ollut jo vuosikausia kiellettyä, mutta alaikäisten alkoholinkäyttö on vastaavanlainen ongelma kuin meilläkin.

Panimoteollisuuden työstä tekee suuren yleisön parissa haastavan se, että meillä suomalaisilla on vahva usko viranomaisten jakamaa tietoa kohtaan. Viranomaiset hallitsevat alkoholipolitiikkaa erilaisten tilastojen ja tutkimusten kautta. Niitä riittää, eikä niiden tarpeellisuutta tai tutkimustapaa juurikaan kritisoida. Räikein esimerkki heikosta tutkimuksesta oli taannoinen Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen raportti oluen laimentamisen vaikutuksista. Siinä jo tutkimuksen lähtökohdissa kerrottiin millainen tulos pitäisi saada. Vertailukohtina olivat Ruotsi 1977 ja Suomi 2010. Raportti ei lainkaan huomioinut sellaisia yli kolmenkymmenen vuoden aikana yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia, kuten kummankin maan EUjäsenyyttä ja Neuvostoliiton romahtamisen aikaansaamaa vapaata rajakauppaa itään ja etelään.

Myös päihdehaitat on meillä totuttu kertomaan yleisluonteisena heittona. Yleisenä totuutena puhutaan alkoholin haittojen aiheuttamista 3–6 miljardin euron budjettikuluista. Todellinen luku on kuitenkin alle miljardin – liikaa toki sekin – ja loput haarukoinnista on arvioluku siitä, mikä on menetetyn elämän arvo.

Lisäksi: alkoholin kokonaiskulutuksen arvio on alkoholipolitiikan kova ydin. Siihen perustuvat niin veronkorotukset kuin myös alan muu sääntely. Kokonaiskulutusta verrataan hanakasti muiden maiden vastaaviin lukuihin. Todellisuudessa Suomen luku on ehkä vertailtavissa Ruotsin vastaavaan, mutta eurooppalainen se ei ole. Luku kertoo ”virallisesti” kaiken, vaikka oleellisempaa on se mitä luvun takana on – miten juodaan ja mitä juodaan. Vastaus tähän tärkeämpään kysymykseen on: edelleen liian humalahakuisesti ja liian usein tiukkaa viinaa.

Keskustelu on vahvasti haittapainotteista, vaikka niin positiivisilla kuin negatiivisillakin näkökulmilla on toistettuna tapana vahvistaa itseään.

Kannustusta avoimeen näkemysten vaihtoon

Panimoliitolla on viestinnällisesti iso haaste keskustelun avaamisessa uusien näkökulmien kautta. Vanhoja, osin luutuneita käsityksiä on kyseenalaistettava ja etsittävä rohkeasti uusia avauksia. Viestin on oltava riittävän yksinkertainen ja sitä pitää jaksaa toistaa, kritiikistä ja vaikenemisesta huolimatta.

Helppoja ratkaisuja ei ole. Alkoholiverotuksen ja sääntelyn rinnalle tavoitteeksi tulee asettaa vastuullisten juomatapojen omaksuminen. Humalahakuinen juominen on perinne, jota alkoholimystifioiva ja piilotteleva alkoholipolitiikkamme vielä pönkittää. Valistuksen kautta vaikuttaminen on hidasta ja vaivalloista, mutta kokeilemisen väärtti tapa.

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson toivoi taannoin alkoholiteollisuuden pidättäytyvän keskustelusta. Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus on kuitenkin juuri avoimen keskustelun kautta syntyvässä yksituumaisuudessa. Vakavistakin näkemyseroista huolimatta Suomessa on kyettävä niinkin polarisoivassa kysymyksessä kuin alkoholipolitiikassa yhteistyöhön ja avoimeen keskusteluun. Siinä on ratkaisun siemen.

Elina Ussa

Kirjoittaja on Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja. Lisäksi hän toimii Elintarviketeollisuusliiton johtajana vastuualueenaan yhteiskuntasuhteet. Ussa on aiemmin toiminut eri ministeriöissä ministereiden erityisavustajana, Kokoomuksen eduskuntaryhmässä ja Euroopan parlamentin Kokoomuksen ryhmässä.

Verrokit kertovat: huono, hyvä vai paras mahdollinen?

Vajaa vuosi sitten muun muassa Helsingin Sanomat kertoi, että “lähes puolet suomalaisista tietää, että antibiootit eivät tehoa viruksiin, ne eivät auta nuhaan ja flunssaan ja niiden tarpeeton käyttö voi vähentää niiden tehoa”. Vaikka yli puolet suomalaisista ei tuntenut antibioottien hyötyjä ja haittoja, tulos oli loistava. EU-maissa asian tunsi 20 prosenttia ihmisistä.

Yritykset, julkishallinnon toimijat ja järjestöt ovat lähes poikkeuksetta kiinnostuneita tietämään, miten oma julkisuuskuva vertautuu kilpailijoihin, “toimialalle tyypilliseen” tai ”suomalaismediassa tavanomaiseen”. Onko onnistuttu hyvin vai loistavasti, jos organisaation julkisuudesta neljäsosa on sävyltään myönteistä? Voidaanko olla erityisen tyytyväisiä, jos keskimääräinen huomioarvo – eli se, kuinka suurella todennäköisyydellä organisaatio osuu uutisvirrasta median kuluttajan tajuntaan – huitelee 30 prosentin paremmalla puolella? Näkyykö organisaatio mediassa yhtä usein kuin sen kilpailijat tai muut saman kokoluokan toimijat?

M-Brain Media (aiemmin Cision Finlandin mediaseurannan ja -analyysin toiminnot) vertailee 15 suuren suomalaisen yrityksen* julkisuutta loistavan suorituksen erottamiseksi “ihan OK”:sta ja välttävän heikosta.

Alla muutama poiminta, joihin voit peilata oman organisaatiosi julkisuuskuvaa:

  •   Julkisuuden määrän suhteen suuryritysten kärki on suhteellisen muuttumaton: Kahden viimeisen vuoden tarkastelujaksolla Nokian julkisuuden määrä on ollut miltei yhtä suuri kuin muiden tarkasteltavien toimijoiden julkisuus yhteensä. Nokian lisäksi verrattain laajaa näkyvyyttä ovat saaneet Finnair, Stora Enso, UPM-Kymmene, Fortum ja TeliaSonera.
  • Valtaosa suomalaisyritysten julkisuudesta on sävyltään neutraalia. Reilu 10 prosenttia tarkasteltavien yritysten julkisuudesta on ollut 2010 – 2011 sävyltään kielteistä ja vajaa 10 prosenttia myönteistä. Verrokkiryhmää paremmin ovat pärjänneet Kone, Elisa ja Fortum.
  • Sävyn suhteen Stockmann putosi verrokkiryhmän huipulta pohjalle, kun taas Rautaruukki kapuaa nyt huippua kohti. Stockmann ei vuonna 2010 saanut osakseen juurikaan kielteistä huomiota, mutta tämän vuoden aikana negatiivisen huomion osuus on kasvanut viidesosaan yrityksen kokonaisjulkisuudesta. Vuonna 2010 kuudesosa Rautaruukin näkyvyydestä oli kielteistä, mutta tänä vuonna negatiivisen julkisuuuden osuus on pudonnut 5 prosenttiin. Loppuvuodesta 2010 Finnairin julkisuudesta neljäsosa oli sävyltään kielteistä lähinnä lakkouutisoinnin vuoksi. Vasta nyt Finnair on palautunut julkisuuden sävyn suhteen suurten suomalaisen yritysten keskiarvon tuntumaan.
  • Yritysten keskimääräinen huomioarvo on ollut kahden viimeisen vuoden aikana 12 prosenttia. Huomioarvon suhteen voittajia ovat olleet Kesko, Kone ja Elisa. Tosin vielä vuonna 2010 Nokian huomioarvo oli omaa luokkaansa.
  • Samalla toimialalla toimivat yritykset vaikuttavat toistensa julkisuuskuvaan. Verrokkitiedon valossa ja muutamaa vuosineljännestä pidemmän aikavälin tarkastelussa Stora Enson ja UPM-Kymmenen julkisuus vaikuttaa lähes identtiseltä: julkisuuden sävy sekä keskimääräinen huomioarvo ovat hyvin lähellä toisiaan. Edelleen muutamaa vuosineljännestä pidemmästä perspektiivistä Elisan ja TeliaSoneran julkisuuskuvat ovat samansuuntaiset, vaikka TeliaSonera onkin useammin mediassa esillä ja Elisan julkisuus on kilpailijaa myönteisempää.
  • Julkisuuskuvan ulottuvuuksien – eli teemojen sidosryhmäsuhteet, talous, tuotteet ja palvelut, yhteiskuntavastuu ja organisaation vahvuus – tarkastelu kertoo, että vuonna 2010 mediassa tehtiin eniten viittauksia suuryritysten sidosryhmäsuhteisiin ja talouteen. Epäsuotuisia mainintoja toivat eniten sidosryhmäsuhteiden – kuten asiakkaiden, työntekijöiden tai omistajien – hoito sekä tuotteet ja palvelut, suotuisia taas talous. Vuonna 2011 tilanne oli toinen. Eniten viittauksia tehtiin edelleen suuryritysten sidosryhmäsuhteisiin ja talouteen. Julkisuuskuvan ulottuvuuksiin tehdyt viittaukset olivat kaksi kertaa useammin epäsuotuisia kuin suotuisia. Eniten sekä negatiivisia että positiivisia mainintoja annetiin sidosryhmäsuhteiden ja talouden yhteydessä.2010
  • Kahden viime vuoden tarkastelujaksolla sidosryhmäsuhteiden hoito on onnistunut verrokkeja paremmin Elisalla, kun taas Kesko on menestynyt talousteeman yhteydessä. Mediassa verrokkeja heikommin esillä ovat olleet Outokumpu ja Stockmann talousaiheiden sekä Stora Enso ja UPM-Kymmene yhteiskuntavastuun yhteydessä.

Topi Laakso ja Salla Uotila

Kirjoittajat ovat M-Brain Median analyytikkoja

Tutkimuksen taustat:

M-Brain Media (aiemmin Cision Finlandin mediaseurannan ja -analyysin toiminnot) on vertaillut 15 suuren suomalaisen yrityksen julkisuutta vuodesta 2009 lähtien.

Seuratut yritykset: Elisa, Finnair, Fortum, Kesko, Kone, Metso, Neste Oil, Nokia, Outokumpu, Rautaruukki, Stockmann, Stora Enso, TeliaSonera, UPM-Kymmene ja Wärtsilä.

Julkisuuskuvan vertailun mittarit: Yritysten keskimääräinen huomioarvo sekä julkisuuden sävy ja määrä. Julkisuuskuvan sisällöllisiä eroja ja yhtäläisyyksiä peilataan ulottuvuuksien sidosryhmäsuhteet, talous, tuotteet ja palvelut, yhteiskuntavastuu ja organisaation vahvuus avulla.

Analysoidut mediat: Taloussanomat sekä Kauppalehden ja Helsingin Sanomien verkkoversiot

Kosketus tulevaisuuden työpaikkaviestintään

Kulunut kevät oli täynnä hienoja ja kokemusrikkaita hetkiä. Yksi niistä oli yritykseni ensimmäinen työharjoittelija reilun kuukauden ajan. Sattumusten summana harjoittelijoita oli kaiken lisäksi lopulta yhden sijasta kaksi. Sen lisäksi, että pystyin tarjoamaan Haaga-Helian datanomiopiskelijoille paikan työskennellä yrityksessäni, pääsin myös kokeilemaan, miten viestintää voi tehdä ohi sähköpostin. Toki pääsin myös tarjoamaan harjoittelijoille mahdollisuuden työskennellä hieman poikkeavasti – etänä.

Kirjoitin edellisessä Pilkun paikka -bloggauksessani verkkoviestinnän tulevaisuuden visioista. Sama asia oli keskustelun alla jälleen eilen eräässä koulutuksessani, missä muiden asioiden ohessa pohdittiin, mitä huominen tuo tullessaan sekä henkilökohtaiseen että työpaikkojen viestintään. Vaikka tarkkaan ei tietäisi mitä, niin varma asia on että viestimisemme muuttuu. Tästä hyvä esimerkki oli työharjoittelijoideni kanssa tehty viestintä ja yhteydenpito.

Perinteisesti harjoitteluun, nykyaikaisesti tekemään

Kevään aikana tulleet harjoitteluhakemukset saapuivat tasaiseen tahtiin sähköpostiini. Kaksi opiskelijoista rohkaistui soittamaan ja kysymään tarjoamastani paikasta tarkemmin. Kun valinnat oli tehty, oli minulla kaksi harjoittelijaa, joista toinen oli ollut yhteydessä sähköpostitse ja toinen puhelimitse. Tapasimme ja sovimme harjoitteluun liittyvistä yksityiskohdista, kuten esimerkiksi etätyöskentelyyn liittyvistä asioista ja yhteydenpidosta.

Viestinnän suhteen päädyimme ratkaisuun avata salainen Facebook-ryhmä, joka toimisi työhön liittyvän arkiviestinnän alustana. Soittaa tai tekstata voisi aina tarpeen tullen. Dropbox puolestaan toimisi tiedostojen siirron paikkana sekä tarkempien ohjeiden ja raporttien tallennusalustana. Tapaamisia sovittiin pidettävän tarpeen mukaan yhdestä kolmeen. Koska harjoittelujakso oli lyhyt, tapasimme aluksi, lopuksi ja kerran siinä välissä.

Voiko tällainen järjestely toimia, kysyy varmaan joku lukijoista. Tai sitten mieleen nousee kysymys siitä, voiko harjoittelija tehdä vastuullisesti töitä pelkästään etänä? Vastaus molempiin kysymyksiin on kyllä. Pysyin päivittäin Facebook-ryhmän kautta kartalla siitä, missä vaiheessa harjoittelijat ovat omissa työtehtävissään menossa. Molemmilla annetut tehtävät etenivät loistavassa aikataulussa, kun työtä sai tehdä vapaasti ja omassa ympäristössä, ohjeena tietysti se, että viikonloppuisin tai iltaisin töitä ei pidä tehdä.

”Emme me mitään sähköpostia lue”

Kun tapasimme harjoittelun ollessa käynnissä, keskustelimme työnohjaaja-harjoittelija -välisestä viestinnästämme ja molemmat harjoittelijani olivat erittäin tyytyväisiä siihen, että viestimme nimen omaan sillä kanavalla, mitä he käyttävät. Sähköposti kun oli viestintävälineistä se vähemmän käytetty. Koska nuoret ovat Facebookissa lähes tulkoon koko ajan, he saivat viestini siellä ilmoituksiinsa suoraan ja vastavuoroisesti minä sain tiedot heidän päivityksistään heti päivitysajankohtana puhelimeeni. Tykkäämällä osoitettiin, että päivitykset on luettu ja ymmärretty. Jos tuli kysyttävää, kysymykset osoitettiin suoraan asiaa käsittelevän päivityksen alle kommenttina.

Tämän tyyppinen toimintamalli ei toki sovi kaikkiin työpaikkoihin ja työympäristöihin – ainakaan vielä. Oman yritykseni työharjoitteluprosessin kautta voin kuitenkin antaa esimerkin, että näinkin töitä voidaan tehdä. Ensinnäkin, harjoittelijat pystyivät laadukkaasti hoitamaan vastuullisia tehtäviä etätyöskennellen ja juuri siinä ajassa tai jopa nopeammin, kuin olin alun perin arvioinut. Toisekseen, viestimällä niitä välineitä käyttäen, jotka ovat parikymppisillä nuorilla päivittäiskäytössä, viestit kulkivat nopeasti, luonnollisesti ja aktiivisesti työnantajan ja työntekijän välillä ja näin kaikki olivat lopulta tyytyväisiä!

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan uusia tapoja sekä tehdä töitä että viestiä työpaikalla – viimeistään sitten syksyllä, kun kesälomalla on ensin levätty!

Aurinkoista juhannusta kaikille!

Piritta Seppälä

Kirjoittaja on viestinnän ja sosiaalisen median kouluttaja, luennoitsija ja konsultti. Hänen yrityksensä Viestintä-Piritta on toiminut vuodesta 2010 ja auttanut lukuisia organisaatioita tiedottamiseen, sosiaaliseen mediaan ja tapahtumamarkkinointiin liittyvissä asioissa. Häneltä ilmestyi kesäkuussa kirja, joka käsittelee sosiaalisen median käyttöä osana järjestöjen markkinointia. Lue myös Pirittan aikaisemmat jutut:

Verkkoviestinnän tulevaisuuden visioita
Viestinnällisia uuden vuoden lupauksia
Pohjoismaista viestintää sosiaalisessa mediassa
Online – offline – online = Voimaa syksyyn!
Sometimes at Sometine 2011
Nuoret ja työnjako vastaus sosiaalisen median haasteisiin
Työaika vs. vapaa-aika – Voiko viestijä erottaa näitä toisistaan?

Vastuullisuusviestintä on unohdettu asia

“Jos joku jotain vastuullisuutta harrastaa, niin ei se ainakaan asiantuntija-asemissa toimiville näy. Tosin tutkin itse työkseni mm. yritysten yhteiskuntavastuuta.”

“Aina kun tällaisen tehtävän eteen joutuu voi vain lohduttaa itseään, että tästähän tehdään ‘vain’ tilastoa.“

“Meillä vastuullisuusasiat hoidetaan rutiininomaisesti eikä niistä juuri tiedotella paitsi komeassa vuosiraportissa. Mitä asiakkaat tiedustelevat, sitä on vaikea sanoa yleisesti, sillä niistä asioista ei puhuta ja kukin vastannee omille asiakkailleen sen mitä tietää.“

“Kuvaavaa on, että organisaatiossamme tehdään paljon tilaustyönä hiilijalanjälkilaskelmia, mutta organisaation omaa jalanjälkeä ei lasketa.“

Arvoisa lukija – tuntuuko tutulta?

Lainsäädännön seuranta jyrää, viestintä unohdetaan

Ympäristöasiat hoidetaan lainsäädännön mukaisesti, jos tiedetään mitä laki vaatii sekä tunnetaan termit työhyvinvointi, työterveys ja työturvallisuus. Kenellekään ei kerrota mitään vastuullisuudesta vapaaehtoisesti.

Kun aloitin väitöskirjatyöni syksyllä 1994 ympäristölaskennan aihealueelta, eivät suomalaiset suuryritykset tunteneet koko termiä. Vuonna 2012 toteutetun kyselytutkimuksen perusteella pienet ja isot yritykset tunnistavat ympäristöasiat, myös hiilijalanjäljenlaskennan, ja keskeisin asia on lainsäädännön seuranta. Tämän lisäksi mikään ei ole muuttunut reilussa 17 vuodessa – paitsi ympäristölaskentaa kutsutaan nykyään hiilijalanjäljeksi.

Työhyvinvointi ja työterveellisyys sekä työturvallisuus tunnistettiin termeinä, mutta niihin panostaminen ei noussut esille edes avoimissa vastauksissa.Ympäristöasioiden ja lainsäädännön seuranta “jyräsivät” kaiken muun. Etenkin vastuullisuusviestintä on ihan unohdettu asia.

Miten vastuullisuus saadaan osaksi jokapäiväistä toimintaa?

Kaksi vaihtoehtoa lienee yli muiden: vastuullisuusasioiden integrointi koulutukseen sekä systemaattinen vastuullisen liiketoimintajärjestelmän jalkautus organisaatioon. Koulutuksesta saadaan apuja noin 10 vuoden kuluttua. Opettajat pitäisi kouluttaa ensin, jotta vastuullisuus siirtyisi osaksi eri oppiaineita. Tämä nyt pitäisi toteuttaa joka tapauksessa – ja aloittaa heti.

Toinen vaihtoehto – nopeampi ja lyhyellä aikavälillä tuloksekkaampi – on vastuullisuusasioiden jalkautus systemaattisesti koko organisaatioon. Vastuullisuus alkaa olla ‘licence to operate’ eli toiminnan edellytys tietyillä toimialoilla.

Ja niin kauan kun vastuullisuusviestintä on jokapäiväisessä toiminnassa jumbosijalla ja paalupaikalla kohdassa ‘ei mitään merkitystä’, niin mitkään hienot ismit ja suurisuuntaiset strategiat eivät auta.

Jos yrityksen henkilöstön jokapäiväiseen toimenkuvaan ei kuulu vastuullisuusasioiden viestiminen – ja jos vastuullisuusviestinnällä ei yleensäkään ole mitään merkitystä, niin mikään ei muutu.

Eikö asia ollutkin niin, että kun sama viesti on kerrottu seitsemän kertaa, 60 % kuulijoista on sen omaksunut. Entäs kun viestiä ei kerrota lainkaan?

Tuula Pohjola

TkT Tuula Pohjolan (Crnet Oy) osaamisalueita ovat vastuullinen liiketoiminta ja erityisesti ympäristölaskenta sekä logistiikka. Vahvaan asiantuntemukseen yhdistyy pitkä kouluttajakokemus sekä interaktiivisten oppimisympäristöjen kehittäminen ja toteuttaminen. Pohjola on WWF Suomen hallintoneuvoston jäsen ja Environmental Management Accounting Network Europen ohjausryhmän jäsen.

Tutkimuksen taustatiedot

Crnet Oy toteutti tammi-helmikuussa 2012 kyselytutkimuksen vastuullisen liiketoiminnan painopistealueista. Kysely lähetettiin Crnet Oy:n markkinointirekisterin 10 117 suomalaisten tai Suomessa toimivien organisaatioiden johtotehtävissä, esimiesasemassa tai asiantuntijatehtävissä työskenteleville henkilölle. Kysely lähetettiin vastaanottajille kolme kertaa 11.1.-11.2.2012 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 956 henkilöä eli 10,3 % kohderyhmästä (toimimattomiä osoitteita oli kahdeksan prosenttia).

Kyselyyn vastanneista yrittäjiä oli 18,7 %, ylintä johtoa 22,7 %, keskijohtoa 22,0 %, asiantuntijoita 36,6 % ja 4,1 % ei kuulunut mihinkään edellisistä ryhmistä. Toimialat olivat edustettuina seuraavasti: teollisuus 27,5 %, palvelut 26,5 % ja kauppa 6,2 %, koulutus 11,1 %, julkishallinto 11,9 % ja liitot/järjestöt 6,2 % sekä toimialoihin kuulumattomia 8,9 %.

Vastaajista 16,9 % työskenteli mikroyrityksissä, 17,5 % pienissä yrityksissä, 19,1 % keskisuurissa yrityksissä ja 45,3 % suurissa yrityksissä, ja 1,2 % vastaajista ei kuulunut mihinkään edellisistä luokista. Vastaajista 80,9 % työskentelivät suomalaisissa organisaatioissa tai yrityksissä, 16,9 % kansainvälisissä konserneissa ja 1,2 % vastaajista ei kuulunut kumpaankaan ryhmään.

Those ivory tower academics?

In early June, Radboud University at the Dutch city of Nijmegen hosted the 11th European conference of the Association for Business Communication (ABC). ABC members are mainly researchers, educators and trainers of communication, but the voice of communications practice is very much appreciated and the conferences invite practitioners to attend and give presentations.

Speaking of “ Excellence in international communications”, Koenraad van Hasselt, Managing Director of the Dutch communications consultancy Reputation Matters, listed four elements that make excellence:

competent comms people
stakeholder orientation
accountability, involving measuring input/output
alignment of corporate brand, employee engagement, reputation

He further contextualized the “success factors” within the new media environment, offering a few examples of their enormous power (e.g. the story of Dave Carroll vs United Airlines; “United breaks guitars” http://www.youtube.com/watch?v=5YGc4zOqozo )

Makes sense, right? Hasselt has extensive experience from communications in international business, and his presentation was built on that solid basis. He knew it because he had seen it all.

Funnily enough, those of us engaged in research were nodding as well. We knew it because we had done research in present-day corporate communication.

So, my point? I guess my main message echoes the conclusions of the practitioner/academic panel also organized at the conference. Four communications directors were discussing with four academics and they started out from describing the “gap” between them. The more they talked, the smaller the gap became – we share the interest in communications but approach it from different perspectives. Academics can not easily offer the quick-fix solutions that business would need – but we can offer insights, tools and analysis for the practitioners struggling with budget pressures, media complexity and resourcing, for example. And what we can get from the practice is something that our lives as academics depend on, i.e. access to data.

It is definitely a win-win. Forget the image of ivory towers.

Leena Louhiala-Salminen

Professor, International Business Communication, Aalto University School of Economics, Department of Communication and a member of the ProCom Board.

Väittely, keskustelu, hymistely

Yhteiskunnallisen viestinnän työkalupakin jakoavain on keskustelutilaisuus. On vaikuttamisen tarve mikä tahansa, toimintasuunnitelmaan pungetaan seminaaria, paneelikeskustelua, roundtablea tai väittelyä. Mikäs siinä, tilaisuuksilla saadaan asiaa eteenpäin sitouttamalla esiintyjiä ja yleisöä. Jos mediaviestintä onnistuu, tiedotusvälineiden avulla sanoma leviää laajemmallekin yleisölle.

Liian usein keskustelutilaisuudet latistuvat hymistelyksi. Jo valmiiksi vakuuttuneen yleisön eteen marssitetaan puhujia, joista jokainen pyörittää samaa rukousmyllyä. Samat argumentit toistetaan puheenvuoro toisensa perään. Kiusallisimpia ovat paneelikeskustelut, joissa kuusi ihmistä on niin intohimoisesti samaa mieltä aiheesta, ettei avauspuheenvuorojen jälkeen ole enää mitään uutta sanottavaa. Puuduttavan hymistelyn aikana yleisö keskittyy kännyköihinsä tai hereillä pysymiseen.

Tässä muutama vinkki, joilla pidät tilaisuuden kiinnostavana:

  1. Tähtiesiintyjät houkuttelevat yleisön, mutta tuntematon puhuja tuo usein raikkaimmat näkökulmat.
  2. Ole rohkea ja anna oman kantasi vastaisille näkökulmille tilaa!
  3. Kannusta puhujia väittelemään!
  4. Kerro puhujalle tarkasti, mitä odotat häneltä ja muilta puhujilta!
  5. Moderaattorit ovat tärkeitä, mutta puhujat tärkeämpiä. Moderaattorivetoiset tilaisuudet epäonnistuvat.
  6. Anna yleisölle aito mahdollisuus osallistua keskusteluun!
  7. Älä milloinkaan ota paneelikeskusteluun neljää osallistujaa enempää!
  8. Tuo puhujat lähelle yleisöä!
  9. Unohda powerpointit äläkä sählää äänentoiston kanssa!
  10. Älä venytä keskustelua tarpeettomasti! Järjestä virallisen ohjelman jälkeen mahdollisuus tavata puhujia vapaamuotoisesti.

Kimmo Collander

Kimmo Collander toimii partnerina ja vanhempana neuvonantajana yhteiskunnallisen viestintään ja vaikuttajasuhteisiin erikoistuneessa Viestintätoimisto Conexiossa. Hän on myös ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n johtokunnan jäsen.

Ei se oo mun vika!

Viestintä on tunnetusti vaikeaa ja väärinkäsitysten syntyminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Esimerkiksi yleensä yritysten työtyytyväisyystutkimusten tulosten perusteella tiimien kesken viestintä vielä toimii, mutta mitä kauemmaksi osastorajoissa mennään, sen heikompaa on tiedonkulku. Monesti myös luullaan että asia on jo viestitty, mutta vastaanottavan tahon näkökulmasta asia on jäänyt aivan hämäräksi.

Tällaisena viestinnän ammattilaisena minulla ei tietenkään ole juuri koskaan ongelmia kommunikaatiossa, varsinkaan kotona. Tai jos ongelmia tulee, ongelmia on mielestäni enemmän vastaanottavassa päässä.

Tästä hyvänä esimerkkinä on eräs viikonloppu, kun lähdimme ostoksille. Mieheni ajoi, ja jostain syystä hän alkoi kääntyä Kauppakeskus Iso Omenan suuntaan. Minä reagoin nopeasti että hei, mehän ollaan menossa Lippulaivaan. Hän oli aivan ihmeissään ja sanoi, että juurihan me kotona päätimme että menemme Iso Omenaan. Minä vastasin, että mehän lopulta päädyimme Lippulaivaan. Mieheni kysyi, että olenko kenties jatkanut jälleen kerran keskusteluamme oman pääni sisällä. Tähän oli pakko tunnustaa, että totta tosiaan, tätä keskustelun osaa ei käyty enää ääneen. Tokaisin kuitenkin nopeasti: “Hei, ei se oo mun vika!”. Siihen mieheni totesi melko lakonisesti: “Itse asiassa kyllä on”.

Tärkeä asia viestien saattamisessa oikein perille on myös oikea paketointi. Asiasta tulee tehdä kiinnostava, houkutteleva ja selkeä. Viestintäosastojen laatimissa lehdistötiedotteissa nämä eivät aina ihan toteudu, ja siinä kaikkien viestintäihmisten tulisi tehdä kovasti työtä. Toisaalta en ehkä haluaisi mennä yritysten tiedotteissa ihan vielä nettilehtityyliin “Toimari repesi – katso kuvat”, mutta jokin kultainen keskitie pahimman alan oman jargonin ja iltapäivälehtien välillä olisi suotavaa.

Suullinen viestintä se vasta mielenkiintoista onkin. Tunnustettakoon että minun suuri huvini on katsella ja kuunnella muiden keskusteluita ravintoloissa ja muilla julkisilla paikoilla. Valitettavasti minulla on varsin ilmeikkäät kasvot enkä osaa myöskään kuunnella hienovaraisesti. Mieheni huomauttaakin aina välillä, että suun voisi ainakin laittaa kiinni.

Ihmisten väliseen viestintään liittyy toki välillä ilmeisiä haasteita, kuten seuraava esimerkki tosielämästä osoittaa. Vanhempani olivat joskus 80-luvulla viettämässä railakasta viikonloppua ystäväpariskuntansa kanssa mökillämme. Jossain vaiheessa mukaan juhliin saapuivat kuokkavieraina mökkinaapurimme kavereidensa kanssa. Yhteisjuhlinta sujui mallikkaasti, kunnes jossain vaiheessa nälkä alkoi hiipiä, ja äitini tajusi, ettei ruokaa ole varattuna kaikille. Niinpä äitini pyysi ystäväänsä Eeroa syrjään ja kuiskasi hänelle, että voisiko Eero diplomaattisena miehenä hienopuheisesti hoitaa naapurit pois paikalta, jotta ruokailu voisi käynnistyä. Eero lupasi hoitaa homman. Seuraavaksi hän marssi keskelle mökkimme olohuonetta, ja huusi täysillä “Painukaa ******n täältä!”.

Naapurithan kyllä ymmärsivät vihjeen, lähtivät, eivätkä puhuneet vanhemmilleni seuraavaan pariin vuoteen. Se ei siis mennyt ihan nappiin.


Vilhelmiina Wahlbeck

Kirjoittaja on DNA:n viestintäjohtaja ja ProComin johtokunnan jäsen. Keski-Suomen Karstulassa vuonna 1976 syntynyt Vilhelmiina on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Hän on työskennellyt pitkään Suomen tietoliikennetoimialalla monipuolisissa viestinnän tehtävissä. Sisäistä insinööriä hän ei silti ole vielä itsestään  löytänyt. Vapaa-aikanaan hän matkustaa mielellään perheensä kanssa sekä viettää aikaa ystäviensä kanssa herkuttelun merkeissä.

Viestijät, menkää metsään!

Tarkoitukseni oli kirjoittaa syksyn ensimmäisenä Pilkun paikka -bloggauksenani asiaa sivustouudistuksen tekemisestä, koska olin kuuntelemassa hyvää seminaaria aiheesta. Ehdin kuitenkin lähteä ensin työmatkalle Lappiin, jonka yhteyteen olin jo etukäteen varannut viikonlopun metsässä. Näin blogiaiheeni näkökulma muuttuikin kokonaan.

Viestinnän ammattilainen, asiantuntija tai kouluttaja on koko ajan suunnittelukoukussa. Teemme viestintäsuunnitelmia, toimintasuunnitelmia, verkkoviestintäsuunnitelmia, sosiaalisen median suunnitelmia ja niin edelleen. Ainakin omalla kohdallani huomaan suunnittelun ulottuvan valitettavan usein myös kaikkeen muuhunkin, mitä teen. Eikä myöskään ole harvinaista, että loman jälkeen ollaan usein loman tarpeessa, kun loma on suunniteltu niin täyteen ohjelmaa.

Tällä kertaa tein oman lomani kohdalla poikkeuksen: varasin Lappiin matkat ja majoituspaikan sekä tein yhden ainoan vahvistetun suunnitelman minilomani ajaksi metsässä. Kun taksi kuljetti minua kohti majoitustani erämaan reunalla, huomasin hymyni syventyvän mitä lähemmäs määränpäätä pääsimme. Tajusin myöhemmin hymyn liittyvän vapauteen, joka kumpusi siitä tunteesta, että ei ole velvollisuuksia mihinkään eikä kenenkään suuntaan.

Olen mennyt metsään ennenkin hakemaan rauhaa ja rentoutta mielelleni. Joka retkeen on kuitenkin liittynyt aina jokin – pienikin – aikataulu tai toisten ihmisten määrittelemä – pienikin – odotus. Ainakin oman mieleni tämä aikataulu tai odotus lataa valmiiksi odottamaan sitä tulevaisuuteen sovittua seuraavaa hetkeä, vaikka katselisinkin silmilläni samaan aikaan Suomen kauneimpia maisemia.

Nykyään puhutaan mindfulnessista, luonnon stressiä vapauttavasta energiasta tai downshiftauksesta. Pitäisi hiljentää vauhtia, rauhoittua ja keskittyä olemassa olevaan hetkeen, että elämästä tulisi parempaa. Mutta miten tässä voi onnistua, jos metsässä ollessaankin taustalla ajattelee koko ajan sitä, että tunnin päästä pitää olla joko noutopaikalla tai lähdössä jo seuraavaan kohteeseen?

Hatunnosto teille, jotka pystytte heittämään arjen ja aikataulut mielestänne, vaikka ne ovatkin olemassa. Minä totesin, että itselleni uskomattoman lataavia olivat juuri ne hetket, jolloin olin yksin metsässä kännykkäverkon ulottumattomissa, ilman mitään muita edessä olevia suunnitelmia päivälle ja kauneimman suomalaisen luonnon ympäröimänä.

Luonto ja metsä vapauttavat muuallakin kuin Lapissa, ja jos ei pääse kännykkäverkon ulottumattomiin, voi sen jättää myös kotiin. Jollekin toiselle vapaus ja irtiotto arjesta voi tulla myös esimerkiksi joogassa, lenkillä tai vaikka shoppailemassa. Minun kohdallani näihinkin kuitenkin liittyy suunnittelu ja suorittaminen.

Siispä sanonkin: viestijät, menkää metsään ja käykää siellä välillä ihan yksin ja ilman mitään odotuksia. Tulos voi yllättää – niin kävi ainakin minulle!

Piritta Seppälä

Kirjoittaja on viestinnän ja sosiaalisen median kouluttaja, luennoitsija ja konsultti. Hänen yrityksensä Viestintä-Piritta on toiminut vuodesta 2010 ja auttanut lukuisia organisaatioita tiedottamiseen, sosiaaliseen mediaan ja tapahtumamarkkinointiin liittyvissä asioissa. Häneltä ilmestyi kesäkuussa kirja, joka käsittelee sosiaalisen median käyttöä osana järjestöjen markkinointia. Lue myös Pirittan aikaisemmat jutut:

Kosketus tulevaisuuden työpaikkaviestintään
Verkkoviestinnän tulevaisuuden visioita
Viestinnällisia uuden vuoden lupauksia
Pohjoismaista viestintää sosiaalisessa mediassa
Online – offline – online = Voimaa syksyyn!
Sometimes at Sometine 2011
Nuoret ja työnjako vastaus sosiaalisen median haasteisiin
Työaika vs. vapaa-aika – Voiko viestijä erottaa näitä toisistaan?

B2B-yritys, älä aliarvioi viestinnän ja profiloitumisen voimaa

Kävin hiljattain mielenkiintoisen keskustelun ulkoisen viestinnän merkityksestä vain yrityksille palveluita tarjoavan asiantuntijaorganisaation maineenhallinnalle ja menestykselle. Keskustelukumppanini oli sitä mieltä, että vahvasti henkilökohtaiseen luottamukseen perustuvalla ja vakaan asiakaspohjan omaavalla alalla ei ole tarvetta panostaa brändi- tai viestintästrategiaan tai digitaalisiin kanaviin.
Vie itse, älä vikise

Itse en usko, että millään alalla asiakkuudet ovat kiveen hakattuja. Päinvastoin katson, että myös yritysten välisen asiantuntijapalvelusektorin toimijoilla on tarve luoda hyvät prosessit maineenhallintaan – ja yrityksen sisäiseen ja ulkoiseen viestintään.

Yksi perustelu on, että jokaisen hankintapäätöksen takana on ihminen. Päätöksiä tehdään suhteessa omiin ja tuttavien kokemuksiin, ja 80 % kaikista ostopäätöksistä alkaa nettihaulla. Internetin välityksellä syntyy joko ostopäätöstä vahvistavia tai heikentäviä mielikuvia ilman, että hakija tätä edes itse välttämättä tiedostaa.

Jokainen haluaa löytää itselleen palvelukumppanin, jonka tiedetään tai uskotaan lukeutuvan alansa parhaisiin. Tähän asemaan pääsy vaatii ensiluokkaisia tuotteita ja palveluita, mutta myös määrätietoista työtä yrityksen profiloimiseksi ”yhdeksi parhaista”, thought leaderiksi. Profiloiminen edellyttää esimerkiksi pitkällä aikavälillä tehtävää työtä koko alan kannalta tärkeiden asioiden edistämiseksi, uusien toimintatapojen kehittämistä sekä aktiivista vuoropuhelua eri kanavissa sidosryhmien kanssa.
Viesti! Viesti! Viesti!

Toinen perustelu on, että yrityksen maineeseen vaikuttaa yhä enemmän tiedon saanti ja hyödyntäminen, läpinäkyvyys ja eettisyys. 23 maassa toteutetun tutkimuksen (Edelman Trust Barometer 2011) mukaan tuotteiden ja palveluiden laatu on edelleen tärkein yrityksen maineen rakentaja, mutta lähes yhtä tärkeitä ovat: rehellinen ja läpinäkyvä toiminta, luotettavuus sekä työntekijöiden kohtelu. Top 5:een mahtuu vielä kriteeri: viestii usein.

Asiakkaat, yhteistyökumppanit, rahoittajat, media ja työnhakijat ovat kiinnostuneita muun muassa yrityksen arvoista ja kuinka niitä toteutetaan, yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta, kuten sponsoroinnista, minkälaisia työntekijöitä sen palkkalistoilla on ja miten heitä palkitaan ja kohdellaan. Viimeaikaiset tapahtumat suomalaisessa yritysmaailmassa ovat lisänneet näistä asioista käytävää julkista keskustelua ja ohjaavat yritysten toimintaa – ja myös viestintää – jatkossa yhä vahvemmin.
Hyvällä maineella saa parhaat tekijät

Tulevaisuudessa osaaminen paitsi pirstoutuu, myös korostuu, ja kilpailu kaikkein kyvykkäimmistä yksilöistä kiristyy.

Maailmanlaajuisesti toimiva rekrytoinnin asiantuntija Manpower Group puhuu osaamisen aikakaudesta, Human Age, sekä ”talentismista” eli uudenlaisesta kapitalismista, jossa yksilöiden osaaminen saa merkittävän painoarvon liiketoimintaa edistävänä tekijänä. Kun asiantuntija valitsee työpaikkaansa, maineella on merkitystä. Se, miltä yritys näyttää ulospäin, minkälainen mielikuva yrityksestä on itsellä ja omassa vertaisryhmässä, on tärkeää. Hyvämaineisessa yrityksessä myös viihdytään paremmin, ja sille ollaan lojaaleja.

Hyvin johdettu, suunnitelmallinen viestintä on merkittävä maineen rakentamisen ja hallinnan väline. Viestintä ei ole itseisarvo. Se on työkalu, joka tukee yritystä hyvän maineen luomisessa. Hyvä maine puolestaan on jokaiselle yritykselle rahanarvoista, aineetonta pääomaa.

Kirsi Nurmi

Kirjoittajalla on pitkä kokemus yritysviestinnästä ja viestinnän johtotehtävistä suomalaisessa teollisuudessa. Hän työskentelee viestinnän konsultointiin ja johdon coachingiin erikoistuneessa Aida Consultingissa. Lue kirjoittajan aikaisemmat artikkelit:

Hyvin viestitty vastuullisuus näkyy viivan alla

Onko (mielipide)valta vaihtumassa?

Some menestyksentekijänä – sodassa ja rauhassa

Hyvät teot – parempi bisnes

Sisäisen ja ulkoisen viestinnän raja on kadonnut

Aitoa työnantajaviestintää

Jokin aika sitten järjestetyssä TruHelsinki-rekrytointitapahtumassa kansainväliset kollegat nostivat vahvasti esille vaatimuksen viestinnän aitoudesta. Se oli todennäköisesti asia, joka kolahti itselleni eniten koko tapahtumassa. Perinteisesti on totuttu siihen, että viestintä, markkinointi ja HR huolehtivat työnantajakuvan rakentamisesta suunnitelmallisesti ja valittua strategista linjaa noudattaen. Kansainväliset kollegat kuitenkin keskittyivät käsittelemään viestien aitoutta. He kärjistivät esimerkiksi, että ohjelmoija ei työtä…

Ehdotus Yhteisöviestinnän periaatteiksi

ProComin ylläpitämiä Yhteisöviestinnän periaatteita ollaan parhaillaan uusimassa. Nyt ProComin jäsenistöllä sekä muilla viestinnän ammattilaisilla on mahdollisuus kommentoida ehdotusta. Toivomme mahdollisimman vilkasta keskustelua sekä näkemyksiä eri viestinnän aloilta. Aikaa kommentoida on 25.10. saakka.

Alla olevan ehdotuksen Yhteisöviestinnän periaatteiksi ovat tehneet dosentti Elisa Juholin sekä professorit Leif Åberg ja Pekka Aula Helsingin yliopistolta. Työskentelyssä ovat olleet myös mukana Wärtsilän viestintäjohtaja Atte Palomäki sekä ProComin johtokunnan jäsen Taina Pieski (viestintäjohtaja, LVM), ProComin puheenjohtaja Ulrika Romantschuk sekä tj Elina Melginin sijaisena Maija Harsu.

Päivitetyt periaatteet hyväksytään ProComin vuosikokouksessa 21.11.2012. Viimeisimmät periaatteet ovat vuodelta 2007.

EHDOTUS YHTEISÖVIESTINNÄN PERIAATTEIKSI

Kohti vuotta 2020

Yhteisöviestintä – strategista viestintää ja leimahtavia julkisuuksia

Mitä yhteisöviestintä on?

Public Relations is the maintenance of relationships with publics by communication in order to establish mutual understanding which will serve both the organisation’s and the public interest.

Megatrendit

Minkä tahansa yhteisön kaikkeen toimintaan ja siten myös viestintään vaikuttavat lähivuosina yhä voimakkaammin seuraavat tekijät:

  • Toimintaympäristön moninaisuus ja ennakoimattomuus lisääntyvät.
  • Kaiken keskinäinen riippuvuus kasvaa. Yhteisöt verkostoituvat.
  • Viestintä lisääntyy ja sen merkitys yhteiskunnassa korostuu.
  • Tekninen, mobiili ja kaikkialla läpitunkeva viestintä muuttaa kaikkea ihmisen käyttäytymistä.
  • Tieto moninkertaistuu ja monimutkaistuu samalla, kun se on yhä useamman saatavilla.

Uudet lähtökohdat

  • Viestintä on aina julkista. Jokainen yhteisö toimii eri julkisuuksien kentillä ja luo näitä julkisuuksia omalla toiminnallaan. Tämä korostaa toiminnan läpinäkyvyyttä, eettisyyttä ja vastuullisuutta.
  • Tiedon jakaminen ja joukkoistaminen ovat uusia menestystekijöitä.
  • Koska yhteisöt elävät osana yhteiskuntaa, toimintaa on oikeutettava kaiken aikaa.
  • Jokainen yhteisö on viestinnällinen, siten jokainen yksilö on yhteisönsä viestijä ja maineen lähettiläs. Viestintä kuuluu kaikkien työhön. Vastuullisen dialogin merkitys kasvaa.
  • Johtaminen ja esimiestyö ovat viestintää. Tämä viestintä on entistä haasteellisempaa.
  • Viestinnän on oltava sekä tavoitteellista että ketterää. Viestinnän avulla suunnataan yhteisöä kohti tavoitteita, jolloin viestintä on luonteeltaan strategista. Samaan aikaan täytyy ketterästi reagoida vastaan tuleviin haasteisiin.
  • Viestinnän vanhat rajat ovat katoamassa. On yhä vaikeampi vetää rajaa sisäisen ja ulkoisen viestinnän välille tai markkinoinnin ja tiedottamisen välille tai eri julkisuuskenttien välille.

Yhteisöviestinnän tehtävät

  • Tavoitteellinen ja vuorovaikutteinen strategiatyö. Viestintä on voimavara, joka pitkäjänteisesti tukee yhteisön tehtävää, strategisten tavoitteiden asettamista ja saavuttamista viestinnän keinoin.
  • Luotaus, tolkunotto ja reagointi. Luotauksen avulla yhteisö havaitsee ja tulkitsee toimintansa kannalta olennaiset ulkoiset ja sisäiset muutokset ajoissa voidakseen ottaa ne huomioon suunnittelussa ja päätöksenteossa.
  • Näkyväksi tekeminen. Viestinnällä yhteisöt tekevät näkyväksi tavoitteitaan, toimintaansa, tuotteitaan ja palveluitaan, päätöksiään ja niiden taustoja.
  • Yhteydenpito ja verkottuminen. Ammattimainen, laaja-alainen ja vuorovaikutteinen viestintä auttaa luomaan yhteistä näkemystä yhteisön ja sen yleisöjen välillä näille olennaisista asioista.
  • Virittäminen. Kun jokainen on viestijä ja maineen lähettiläs, pitää kaikkien virittyä tähän. Toimiva viestintä luo yhteisöllisyyttä, mikä vaikuttaa mm työhyvinvointiin, me-henkeen ja luovaan toimintaan. Toimiva viestintä osallistaa, joukkoistaa ihmisiä vaikuttamaan päätöksentekoon.Viestinnän ammattilaiset virittävät, neuvovat ja opastavat sisäisen konsultoinnin ja viestintäkoulutuksen keinoin. Aiheita ovat henkilöstön viestintäosaaminen, viestinnän mahdollisuuksien ja riskien tunnistaminen, viestinnän uusien muotojen ja teknisen kehityksen hyödyntäminen sekä viestintään liittyvä lainsäädäntö ja ohjeistukset.

Toimintaedellytykset

  • Osallistuminen ja vaikuttaminen strategiseen päätöksentekoon. Kun viestintä on osa strategiatyötä, on yhteisön kaikessa päätöksenteossa otettava huomioon myös viestinnän näkökulma. Viestinnän avulla strategia myös avataan ja viedään arjen toimintaan. Yhteisön arvojen viestiminen on tärkeää. – Tämä edellyttää, että viestinnästä vastaava on johtoryhmän täysivaltainen jäsen.
  • Riittävät voimavarat. Viestintä on herkkää asiantuntijatyötä. Viestintään on panostettava riittävästi tekijöitä, rahaa ja tekniikkaa.
  • Tarkoituksenmukainen toimintamalli. Viestintäyksikkö on strategisen tason asiantuntija. Se suunnittelee, johtaa, konsultoi, koordinoi ja toteuttaa viestintää. Viestinnän järjestelyissä on otettava huomioon yhteisön erityispiirteet. Työyhteisön johto vastaa viestinnästä, kuten kaikesta muustakin toiminnasta, mutta viestinnän tehtävät on vastuutettava viestintäjohtajalle tai vastaavalle johtoryhmän jäsenelle, joka raportoi yhteisö ylimmälle johdolle.
  • Käytännössä jokainen työyhteisön osa toteuttaa viestintää omalla vastuualueellaan yhteistyössä viestintähenkilöstön kanssa. Tämä edellyttää, että työyhteisön johto täsmentää viestintävastuut, ottaa viestinnän suunnittelun osaksi strategiaprosessia ja että viestinnän voimavaroista, johtamisesta ja koordinoinnista huolehditaan.
  • Osaaminen ja mahdollisuus kehittyä. Viestinnästä vastaava on viestinnän suunnittelun, johtamisen ja toteutuksen ammattilainen sekä yhteisön sisäinen konsultti. Viestinnän ammattilaisille on luotava mahdollisuudet lisätä omaa osaamistaan sekä vaalia viestintäosaamisen kehittymistä koko työyhteisössä.

Management by Mörkö on tullut tiensä päähän

Yksikään johtaja ei voi tänä päivänä väittää, ettei olisi kuullut avoimen ja molemminpuolisen kommunikaation tärkeydestä johtamisen välineenä. Ja silti suomalaisissa yrityksissä edelleen pähkäillään, miten saada työntekijöiltä rehellistä palautetta, miten saada solmukohdat auki ja miten luoda innostava ja tuottava työpaikkakulttuuri. Valitettavasti pelolla johtaminen on yhä arkipäivää monessakin paikassa. Pelottelu piilotetaan kyllä, se ei ole välttämättä suoranaista…

Ota tavaksi tavoitteellinen blogi

Blogi on valehtelematta suosikkivälineeni viestinnässä, markkinoinnissa, asiantuntijabrändin rakentamisessa, opiskelemisessa, harrastamisessa ja ostopäätösten tekemisessä.

10+ vuotta kestänyt rakkaussuhde tähän välineeseen on opettanut minulle yhtä jos toista niin ihmisistä kuin blogisovelluksista, -kirjoittamisesta ja -viestinnästä.

Minun tavoitteeni blogatessa on asiantuntijuuteni esille tuominen ja siksi paljastan sinulle nyt tuloksekkaan blogin reseptin.
Tuloksekkaan blogin resepti

Suosittelen seuraavaa 4:n portaan metodia työvälineeksi – olipa kyseessä sitten oman organisaatiosi blogi tai yksittäinen kirjoittamasi blogiartikkeli. Kommentoi ja kerro omista kokemuksistasi menestyksekkäästä bloggaamisesta, samalla osallistut tämän reseptin parantamiseen.

Jos taas tavoittelet yhteistyötahoksi ulkopuolista bloggaajaa markkinoidaksesi tuotettanne tai palveluanne, väitän tämän neljän ohjeen setin palvelevan sinua sittenkin:
1. Aseta blogille toimintaan kytketty tavoite

Organisaatiosi koko blogin tavoite voi esimerkiksi olla vapaaehtoisten määrän kasvattaminen. Tähän tavoitteeseen voit pyrkiä esimerkiksi bloggaamalla jo olemassa olevien vapaaehtoisten hienoista kokemuksista tai voit päästää vapaaehtoiset itse ääneen vierasbloggaajina.

Myös jokaisella yksittäisellä artikkelilla kannattaa olla tarkempi tavoite. Yksi tällainen voi esimerkiksi olla tietyn teatterinäytöksen myyminen yrityksille pikkujoulutapahtumiksi. Tähän tavoitteeseen voisi pyrkiä bloggaamalla vaikka erilaisia ratkaisuja yritysten virkistyspäivien ongelmiin, eikä suoranaisen markkinointitekstin.

Fiksu viestintäihminen paitsi tuntee bloggaajat, myös antaa yhteistyöbloggaajille suuntaa: mitä blogilla tavoitellaan. Et voi laittaa bloggaajalle sanoja sormenpäihin, mutta voit kertoa mitkä asiat ovat tavoitteidesi kannalta tärkeitä.

Miksi tämä on tärkeä porras? Selkeästi määritelty tavoite antaa blogille sen oikean merkityksen. Tavoitteen avulla pystyt määrittelemään oikeat avainsanat herätteiksi hakukoneita varten.

2. Määritä bloggaamiselle resurssit

Aika on rahaa, joten määrää miten kauan aikaa bloggaamiselle on käytettävissä viikottain tai per artikkeli. Tee selkeä toimituskalenteri, joka on kytketty ensimmäisessä kohdassa asettamiisi tavoitteisiin.

Miten järjestät aikaa bloggaamiseen? Toimi järjestelmällisesti ja syystä. Olen Zenton sosiaalisen median koulutuksia vetäessäni huomannut, että moni tarvitsee apua ajanhallintaan sosiaalisessa mediassa, joten lue blogistani lääkkeet ajanhallintaan.

Yhteistyössä olevien bloggaajien aikaa et voi valvoa, mutta senkin suhteen voit tietysti antaa suuntaviivoja ja myös siten välttää kriisejä blogimaailmassa. Perustele bloggaajalle aikataulu ja muut resurssit.

Miksi tämä on tärkeä porras? Kirkas ajatus käytettävissä olevista resursseista vähentää selvästi päätöntä harhailua ja syntyy parempia tuloksia.

3. Laadi blogia varten mittarit

Hyödyt on kyettävä osoittamaan. Kun blogilla on selvä toimintaan kytketty tavoite, pitää tavoitteisiin pääsy myös näyttää.

Valitse 3-5 mittaria, jotka ovat yhteydessä toimintaanne. Älä siis sorru tuijottamaan pelkkää lukijoiden määrää, vaan näytä moniko yritys järjesti pikkujoulut esityksessäsi koska luki blogiasi. Tämähän selviää kysymällä niiltä yrityksiltä mistä he kuulivat paketistasi.

Muista asettaa mittareita yhteistyöblogeillekin.

Miksi tämä on tärkeä porras? Mikään ei kannusta työkalun käyttöön niin tehokkaasti kuin sen hyötyjen osoittaminen. Hyvät mittarit hoitavat puolustuspuheenvuorot puolestasi. Tietysti myös vaikutukset toimintaanne pitää osoittaa.

4. Bloggaa niin, että tavoitteilla on parhaat mahdollisuudet täyttyä

Ohjaa lukijaa kohti tavoitteitasi. Laita lukijasi tekemään jotain tavoitteidesi eteen. Sosiaalisen median käyttäjät tottelevat käskyjä hyvin, joten käytä blogeissasi selviä toimintakehotteita. Jos haluat hänen ilmoittautuvan vapaaehtoiseksi, sano se selkeästi ja linkittäen tai käytä jopa ilmoittautumisnappia: Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi.

Rohkaise kanssakäymiseen. Jokainen blogikommentti ja -jakaminen sosiaalisessa mediassa vie tavoitettasi eteenpäin, joten älä unohda rohkaista lukijaasi myös niihin.

Kun lähestyt kanssasi yhteistyötä tekevää bloggaajaa, anna hänelle lyhyitä viestiaihioita lukijoiden ohjaamisesta. Selkeitä toimintaohjeita linkkeineen. Kerro kuitenkin, että hän saa muotoilla viestin omaan kieleensä sopivaksi.

Miksi tämä on tärkeä porras? Kun osoitat läpinäkyvästi blogilukijalle mitä tavoittelet ja mikä on hänen roolinsa asiassa, kaikki tietävät mistä on kyse.

Henkilökohtaisesti käytän tätä kehystä paitsi blogatessani myös sosiaalisen median tilapäivityksiä tehdessäni. Kun ruokabloggasin aktiivisesti, toivoin markkinointitarkoituksissa lähestyviltä tahoilta oheisen kaltaisia suuntaviivoja.

Hanna Takala

Kirjoittaja toimii sosiaalisen median kouluttajana ja valmentaja sekä art directorina Zento Oy:ssa ja kertoo mielellään lisää 10 vuoden aikana oppimististaan bloggaamisen salaisuuksista. Hanna on pitänyt myös menestyksekästä ruokablogia Jokapäiväistä Leipää ja osallistunut livebloggaajana Lyö rumpua! -kirjan kirjoittamiseen Elonmerkki 2011 -tapahtumassa.

Mistä politiikassa on kysymys – vaalikone vastaa!

Mediassa on kuntavaalien alla pohdittu paljon vaalikoneiden merkitystä ja sisältöä. Vaalikoneista onkin tullut tärkeä osa vaaleja ja vaaleihin liittyvää viestintää. Onko ylipäätään tärkeää, että ehdokas on samaa mieltä kuin äänestäjä? Onko persoonallisuudella merkitystä? Miksi eri vaalikoneet tarjoavat äänestäjälle aivan erilaisia vastauksia? Onko vaalikoneilla mitään merkitystä ihmisten äänestyskäyttäytymiseen? Pitäisikö olla? Kyllä vaalikoneet vaikuttavat äänestämiseen, ainakin jonkin… [Lue lisää…]
Avainsanat: äänestyskäyttäytyminen, politiikka, vaalikoneet, vaalit, vaikuttajaviestintä

Viestintä kaipaa remonttia – niin yrityksissä kuin peruskoulussakin

Kirsi Nurmi työskentelee viestinnän konsultointiin ja johdon coachingiin erikoistuneessa Aida Consultingissa. Aikaisemmin hän bloggasi Washingtonista käsin.

Kirsi Nurmi työskentelee viestinnän konsultointiin ja johdon coachingiin erikoistuneessa Aida Consultingissa. Aikaisemmin hän bloggasi Washingtonista käsin.

 

ProComin uudistetut Yhteisöviestinnän periaatteet osuvat ajan hermoon. Uudistuksen ajurit, keskinäinen verkottuneisuus ja riippuvuus sekä kaikkialle ulottuvan mobiilin viestintäteknologian tuoma läpinäkyvyys ovat megatrendejä, jotka altistavat yhteisöt julkisuudelle ennennäkemättömällä tavalla.

Rajusti muuttuva toimintaympäristö on osoittanut totutut toimintamallit auttamatta toimimattomiksi. Yksi tällainen on niin sanottu maan tapa vedota julkisuuskriisissä asian keskeneräisyyteen tai salassapitovelvollisuuteen ja kieltäytyä kommentoimasta, jolloin tietotyhjiön pääsevät täyttämään kaikkien osapuolten kannalta väärät viestinviejät ja viestit. Esimerkkejä on runsaasti, tuoreessa muistissa muun muassa venäläisten lasten huostaanotto ja dosentti Bäckmanin tapaus.

Viestinnän ohjeistukset (sosiaalisen median pelisäännöt, eettiset ohjeistukset, code of conduct ja kriisiviestintäohjeet) olisi monessa työyhteisössä syytä tarkistaa. Samalla olisi muistettava, että ohjeistusten uudistus ei yksin riitä. Niiden käyttöönotto on varmistettava organisaation kaikilla tasoilla koulutuksen avulla, sillä sosiaalisen median aikakaudella viestintä ei ole enää vain ylimmän johdon pelikenttä.

Kouluihin lisää vuorovaikutusta!

ProCom on nostanut aivan oikein esiin myös koulutuksen merkityksen viestintävalmiuksien parantamisessa. Työ tulisi aloittaa jo peruskoulussa. Koulumme on tutkitusti maailman paras, mutta annetaanko siellä riittävät vuorovaikutusvalmiudet? Tuoreiden vertailujen (PIRLS, TIMSS) mukaan maamme 4.- ja 8.-luokkalaiset ovat oppimistuloksissa maailman kärkeä, mutta motivaatio on kateissa.  Opetushallituksen Aulis Pitkälä arvelee syiksi muun muassa yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen vähäisyyttä sekä tieto- ja viestintäteknologian puutteellista hyödyntämistä.

Perheessämme on tästä omakohtaista kokemusta. Palattuamme syksyllä komennukselta Yhdysvalloista, perheemme kuudesluokkalainen kiinnitti nopeasti huomiota toisten huomioon ottamisen, small talkin, vähäisyyteen sekä erityisesti keskustelun lähes täydelliseen puuttumiseen opetuksessa. 12-vuotias ihmetteli, miksi jopa äidinkielen tunnilla hypätään aina keskustelutehtävien yli. Omien mielipiteiden rakentava esittäminen, keskustelu ja ryhmätyöt olivat hänestä Yhdysvalloissa hauskimpia oppimisen alueita. Myös puhe- ja esitystekniikka, kuten interaktiivisuus ja havainnollistavien apuvälineiden käyttö, olivat siellä luonteva osa opetusta.

Pikakysely tuttavaperheissä kertoi, että lapsemme Helsingin keskustan koulu ei ole poikkeus, nykyaikaiset vuorovaikutustaidot eivät siis ainakaan alakoulussa ole osa pakollista opetusta.

Lapsellisen helppoa?

Suomalaiset ovat nyt ja tulevaisuudessa erilaisia viestijöitä kuin amerikkalaiset. Silti maailman parasta peruskoulua vähän parantamalla voidaan luoda pohja, jonka päälle on helpompi rakentaa aikuiselämässä välttämättömiä vuorovaikutustaitoja. Tehtävän ei pitäisi olla edes vaikea. Jokainen vanhempi tietää, että lapsilla on synnynnäinen taipumus esiintyä, jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia. Myös nykyaikainen viestintäteknologian taipuu lastemme käsissä helpommin ja paljon enempään kuin aikuisten. Tuttavaperheissämme alakouluikäisten tyttöjen oma blogi on enemmän sääntö kuin poikkeus – eikö tämä into kannattaisi valjastaa hyötykäyttöön, niin yritysmaailmakin pääsee siitä aikanaan hyötymään?

Kirsi Nurmi

Kirjoittaja työskentelee viestinnän konsultointiin ja johdon coachingiin erikoistuneessa Aida Consultingissa.

Entä miten kävi Talvivaaralle?

Riikka Tuomi kirjoitti artikkelin Aalto-yliopiston viestinnän johtamisen kurssille aiheenaan kriisiviestintä, case Talvivaara. Blogiteksti on lyhennelmä artikkelista.

Riikka Tuomi kirjoitti artikkelin Aalto-yliopiston viestinnän johtamisen kurssille aiheenaan kriisiviestintä, case Talvivaara. Blogiteksti on lyhennelmä artikkelista.

 

Kriisitilanteessa viestijöiden strateginen kokonaisvaltainen osaaminen nousee arvoon arvaamattomaan. Kriisiviestintä vaikuttaa yrityksen maineeseen ja brändien arvoon. Erinomaisella kriisiviestintäosaamisellaan viestinnän ammattilaiset voivat osoittaa arvonsa yrityksen johdolle ja saavuttaa entistä merkittävämmän roolin yrityksessä. Suomen Kainuussa sijaitsevalle kaivosyhtiö Talvivaaralle kävi toisin.

Viestijöiden ydinosaaminen, erilaisten viestintäprosessien ymmärtämisen, merkitys korostuu kriisitilanteessa. Tanskalaisten Muhammed-sarjakuvakriisiä tutkineiden professorien Winni Johansenin ja Finn Frandsenin mukaan kriisitilanteessa aukeaa retorinen areena, jolla keskustelijoita ohjaavat kunkin toimijan (yrityksen, median ja sidosryhmien) käsitykset kriisistä ja valitut viestintästrategiat.

Yritysten ja niiden viestintäosastojen tulisi panostaa entistä enemmän sidosryhmäsuhteidensa hallintaan. Kriisitilanteessa vaikutusvaltaiset sidosryhmät määrittävät kriisiä retorisella areenalla ja ovat organisaation kannalta vaarallisimpia. Huomattavan paljon valtaa on uutismedialla, joka mielellään uutisoi kriiseistä.

Talvivaara valitsi todellisen antiviestintästrategian. He olivat hiljaa, eivät kertoneet tietojaan, eivät olleet yhteistyössä median kanssa ja käyttäytyivät röyhkeästi ja luotaantyöntävästi. Muut toimijat aktivoituivat ja hallitsivat keskustelua. Erityisesti poliitikot käyttivät tilannetta hyväkseen omien agendojensa ajamiseen. Myös ympäristöjärjestöt ja Stop Talvivaara -liike toimivat aktiivisesti. Uutismedioista erityisesti Helsingin Sanomat ja Kainuun Sanomat olivat aktiivisia uutisoijia. He seurasivat tilannetta ja tekivät haastatteluja. Vuoto nimettiin ympäristökatastrofiksi, johon Talvivaara nähtiin syyllisenä.

Yksi Talvivaaran ongelmista oli se, että he itse pitivät tilannetta onnettomuutena. He epäonnistuivat sidosryhmiensä ymmärtämisessä. Talvivaaran näkemiseen vastuullisena vaikuttivat Talvivaaran aikaisemmat rikkomukset, huono epäeettisen toimijan maine julkisuudessa ja ympäristöhaittojen vakavuus. Timothy Coombsin SCCT -teorian mukaan Talvivaaran olisi pitänyt kieltämisen sijaan alun alkaenkin pyytää anteeksi ja tarjota hyvitystä kärsineille paikallisille, työntekijöille ja mökkien omistajille.

Kriisiviestintä vaatii viestijältä ammattitaitoa ja hiljaista osaamista. Esimerkiksi anteeksipyytäminen voi kuulostaa parhaalta mahdolliselta ratkaisulta tilanteeseen kuin tilanteeseen. Näin ei kuitenkaan ole ja anteeksipyytämistä määrittävät normit on tunnettava. Esimerkiksi Talvivaaran esittämä anteeksipyyntö ei täyttänyt normeja: se ei ollut vilpitön, eikä sitä kohdistettu kaikille sidosryhmille. Se ei ollut oikea-aikainen, eikä liioin vapaaehtoinen. Konteksti oli kunnossa, mutta se sisälsi liikaa tekosyitä ja piiloutumista.

Talvivaara epäonnistui viestintästrategian vallinnassa, mutta myös sen tuntemus medioista, viestintäkanavista ja genreistä paljastui heikoksi. Esimerkiksi Talvivaaran Paikan päällä -blogi ei täyttänyt blogeille asetettuja ajantasaisuuden ja dialogisuuden odotuksia. Jos Talvivaara olisi osannut toimia sosiaalisessa mediassa, olisi se voinut onnistua kehystämään kriisin itselleen suotuisella tavalla. Perinteiset mediat määrittelevät kriisin omapäisesti yritystä kuuntelematta.

Somessa korostuu kriisien ennalta-arvaamattomuus

Sosiaalisen media tarjoaa yritykselle mahdollisuuksia, mutta se on ennen kaikkea haaste. Somessa syytökset yritystä vastaan voivat nousta salamannopeasti. Nykyään puhutaan kobrateknologioista, kun halutaan korostaa somen äkillisyyttä ja tappavuutta. Toteamus ”olemme kaikki viestijöitä” pätee erityisesti sosiaalisessa mediassa. Kamerat puhelimissa tekevät myös todeksi lausahduksen ”olemme kaikki journalisteja”.

Sosiaalinen media asettaa haasteita viestin muodolle ja ihmisläheisyydelle, mutta kanavan valinta on myös tärkeää. Kerkhofin, Schultzin ja Utzin tutkimusten mukaan kriisiviestintä on organisaation maineen kannalta parasta toteuttaa Twitterissa. Sosiaalinen media voi oikein käytettynä tehostaa kriisiviestintää, mutta sitä hyödyntääkseen organisaation on kuitenkin tehtävä paljon töitä tullakseen verkkoyhteisöjen kunnioitetuksi jäseneksi. Jos organisaatio ei ole lähteenä luotettu, on parempi turvautua perinteiseen mediaan. Organisaation luottamusta sosiaalisessa mediassa lisää moniäänisyys, joka voidaan saavuttaa tuomalla sosiaalinen media osaksi yrityksen viestintäkulttuuria. Tässä olisi taas yksi haaste yritysviestijöille lisää.

Viestintä pääomana

Kriisiviestinnällä on suora vaikutus maineeseen ja se on osoitettavissa. Maineelle taas on vaikutusta sidosryhmien käyttäytymiseen ja täten myös yritystoiminnan tulokseen. Yksinkertaistaen kriisiviestinnän epäonnistuessa mainepääoma vähenee ja tulos heikkenee. Jokainen viestintäteko sidosryhmien rajapinnassa vaikuttaa yrityksen maineeseen. Kriisiviestintä on myös markkinointi-, sijoittaja- ja sisäistä viestintää. Talvivaaran kohdalla olemme nähneet osakekurssien romahtavan, vaikka kyse ei ollut alun perin taloudellisesta kriisistä. Viestijöiden tulisi ottaa huomioon kriisien dynaamisuus ja varautua niiden leviämiseen.

Paradoksaalisesti kriisissä yrityksen tulisi keskittyä ensisijaisesti toimimaan eettisesti ja vasta sen jälkeen suojelemaan mainettaan. Eettinen toimintatapa, viestinnän näkeminen integroituna strategisena kokonaisuutena ja sidosryhmä- ja viestintäosaaminen ovat kriittisiä kriisitilanteessa. Kriisitilanteessa viestinnän arvo organisaatiolle kirkastuu.

Riikka Tuomi

Kirjoittaja on kauppatieteiden kandidaatti, joka opiskelee talouselämän viestinnän maisteriohjelmassa. ”Olen innostunut viestinnän mahdollisuuksista ja strategisen viestinnän haasteellisuudesta. Talvi-iltaisin rauhoitun elävän tulen edessä.”

Kirjoitus on lyhennelmä asiantuntija-artikkelista, jonka kirjoittaja on laatinut Aalto-yliopiston viestinnän johtamisen kurssille.

Suositeltavaa luettavaa

  • Coombs, Timothy W. & Holladay, Sherry J. 2009.  The Handbook of Crisis Communication. Wiley-Blackwell.
  • Kerkhof, Peter, Schultz, Friederike & Utz, Sonja 2011. How to choose the right weapon. Communication director 02/2011.

Pelillistämällä parempaa viestintää?

Petteri Kankkunen on digiajan liiketoimintaan ja teknologiaan erikoistuneen it-yhtiö Sulavan perustajaosakas. Kuva: Janna Davidova.

Petteri Kankkunen on digiajan liiketoimintaan ja teknologiaan erikoistuneen it-yhtiö Sulavan perustajaosakas. Kuva: Janna Davidova.

 

Tutkimusyhtiö Gartner ennustaa, että vuoteen 2014 mennessä 70% maailman suuryrityksistä käyttää pelillistämistä osana toimintaansa. Pitäisikö viestinnän olla kärryillä pelillistämisen mahdollisuuksista?

Oletko huomannut, että viestintäyksikön tehtävälistalle on kaikessa hiljaisuudessa hivuttautumassa aivan uusi nakki? Nimittäin vastuu koko organisaation tietotyön kehittämisestä.

Siitä voi joko syyttää tai kiittää Facebookia. Useimmissa organisaatioissa intranet ja ehkä muutkin keskeiset työvälineet ovat jo muuttuneet tai muuttumassa sosiaalisiksi. Niihin on tullut uutena elementtinä toiminnallisuuksia, jotka ovat tulleet tutuiksi Facebookin ja Twitterin kaltaisten sosiaalisen median kuluttajapalveluiden kautta: tapoja hoitaa asioita yhdessä, pitää yhteyttä, löytää tietoa, kommunikoida.

Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että sisäinen viestintä ja kaikenlainen yhteistyön tekeminen ovat kietoutuneet entistä tiiviimmin yhdeksi kokonaisuudeksi ja niitä on vaikea käsitellä enää erillisinä asioina. Istutaanko teillä turhaan palavereissa? Lähetelläänkö liikaa sähköposteja? Eikö tarpeellinen dokumentti löydy riittävän nopeasti? Mikä osa näistä ongelmista on viestintää, mikä teknologiaa, mikä HR-toimintoja ja mikä jotain aivan muuta? Mahdoton sanoa.

Kyse on oikeastaan työtehtäviin liittyvästä vuorovaikutuksesta. Mutta kuka omistaa vuorovaikutuksen organisaatiossa? Kenen vastuualueeseen sen toimivuus ja kehittäminen kuuluvat? Ei kenenkään. Johtoryhmässä katseet ehkä vilkaisevat ensin henkilöstöjohtajaa,  empivät hetken kehitysjohtajan kohdalla ja kiinnittyvät sitten lopulta viestintäjohtajaan: Sinä! Teillähän on hallussa intranet ja sosiaalinen media. Tehän voitte myös katsoa, että ihmiset toimivat täällä fiksusti ja että työn tehokkuus tuottavuus kiirivät uusiin sfääreihin.

Pelillistäminen noussut kuumaksi aiheeksi yrityksissä

Tykkäsi siitä tai ei, yhteistyön fasilitointi, yhteisen tekemisen tapojen kehittäminen ja tiedon jakamisen edistäminen koko organisaatiossa tulevat olemaan jatkossa osa myös viestinnän tehtäväkenttää.

Se ei ole ihan helppo homma hoidettavaksi. John Kotterin mukaan 70 % yrityskulttuurin ja toimintatapojen kehittämis- ja muutoshankkeista epäonnistuu. Vika ei ole yleensä teknologiassa, huonossa suunnittelussa tai vision puutteessa. Vika on siinä, ettei henkilöstöllä ole kunnollista motiivia tai intoa muuttaa vanhoja hyvin juurtuneita tapojaan.

Tässä on syy, miksi pelillistäminen eli gamification on noussut kuumaksi aiheeksi yrityksissä ja organisatioissa. Pelillistämisen ideana on tuoda peleistä tuttuja selkeitä ja motivoivia mekanismeja sinne, missä sellaisia ei ennestään ole.  Nykyaikaiseen tietotyöhön se sopii kuin voi puuroon. Usein hyvinkin onnistunut uuden toimintamallin sisäinen viestintä ja lanseeraus on kuin tärpättiä: väkevää ja vaikuttavaa hetken, mutta sitten sen teho haihtuu. Tarvitaan väline ja mekanismi, joka motivoi joka ikinen päivä.

Useimmat meistä ovat jo olleet tekemisissä jonkin pelillistetyn kokemuksen kanssa kuluttajana. Keräätkö esim. asiakasuskollisuuspisteitä jonkin lentoyhtiön tai vähittäiskauppiaan järjestelmään? Asiakaskortin ympärille rakennettu järjestelmä ohjaa sinua  lähes huomaamatta suosimaan aina samaa palveluntarjoajaa ja ehkä myös käyttämään enemmän rahaa, jotta pääsisit seuraavalle ”tasolle”.

Vapaa-ajan pelillistämissovelluksista hyvä ja menestyksekäs esimerkki on Nike+ -juoksukenkien  ja iPod Sport Kit –paketin muodostama kokonaisuus, joka tekee treenaamisesta koukuttavan pelin. Järjestelmä kerää dataa juoksumatkalta ja juoksija voi kuulla korvakuulokkeistaan suosikkiurheilijan kannustavan parempaan suoritukseen juuri sillä oikealla hetkellä. Lenkin jälkeen juoksun tiedot voi ladata nettiin, jossa pääsee asettamaan tavoitteita, ottamaan vastaan haasteita ja vertailemaan itseään muihin.

Pelimekaniikalla kohti tehokkaampia työtapoja ja parempaa viestintää

Työelämässä pelillistämisen tavoitteena on keksiä tapoja, joilla ne samat houkutukset ja palkinnot, jotka saavat ihmisen pelaamaan vielä yhden kentän Angry Birdsiä, voivat toimia myös työkontekstissa. Sen avulla voidaan esimerkiksi vaikuttaa tapoihimme käyttää sähköpostia, toimia palavereissa, tallennentaa tekemiämme dokumentteja tai tiedottaa projektin etenemisestä. Käytännössä pelimekaniikalla pyritään siis vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen, ohjaamaan kohti tehokkaampia työtapoja tai vaikka viestimään omista asioista paremmin.

Työn pelillistämisessä ei ole kyse siitä, että lisätään tietojärjestelmiin SuperMarion tasohyppely-feature tai jokaisen tehtävälistalle jotain aikaa vievää hömppää. Eikä siitä, että käytetään työaikaa pelailuun. Pelillistäminen terminä onkin aika rasitteinen ja johtaa ajatukset väärille vesille.

Jotkut puhuvatkin gamificationin sijasta engagificationista. Sillä halutaan korostaa, että kyse ei ole pelailusta vaan siitä, että tehdään työrutiineista mielenkiintoisempia ja edesautetaan työntekijän sitoutumista organisaation tavoitteisiin. Keinot ovat ehkä tuttuja peleistä – kerätään pisteitä ja saavutuksia ja vertaillaan omaa suoritusta työkavereihin – ihminen ei vain varsinaisesti ajattele pelavaansa.

Itse olen tunnistanut kolme keskeistä pullonkaulaa, jotka näyttävät jarruttavan tehokkaamman viestintä- ja yhteistyökulttuurin syntymistä työpaikalle:

  1. Emme näe konkreettisesti, kuinka omat työtapamme vaikuttavat  kollegoiden työn sujuvuuteen. Siis sitä, kuormitammeko muita vai sujuvoitammeko kaikkien tekemistä? (Ajattele esim. tapaasi käyttää sähköpostia työvalineenä.)
  2. Emme näe, mitä hyötyä meille itsellemme on fiksusta rutiinitehtävien hoitamisesta. Siis sitä, miten omat toimintatapamme joko helpottavat tai vaikeuttavat omaa työntekoamme jatkossa. (Ajattele esim. tapaasi tallentaa tietoa ja dokumentteja.)
  3. Emme saa minkäänlaista tunnustusta siitä, jos käytämme viestintäteknologiaa koko organisaation kannalta tehokkaasti. (Ajattele esim. tapojasi käyttää intranetiä, pikaviestintä tai kalenteria).

Uskon, että nämä ongelmat voidaan poistaa tuomalla peleistä tuttuja mekanismeja osaksi jokapäiväistä työtä.

Petteri Kankkunen

Petteri Kankkunen on digiajan liiketoimintaan ja teknologiaan erikoistuneen it-yhtiö Sulavan perustajaosakas. Hänellä on 15 vuoden kokemus verkkoliiketoiminnan ja verkkopalveluiden kehittämisestä kotimaisissa ja kansainvälisissä organisaatioissa. Petteri on kirjoittanut aihepiiristä kaksi kirjaa, Tykkäämistalous (SanomaPro 2012) ja Suora yhteys – Näin sosiaalinen media muuttaa yritykset (Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA 2011).

Uudenvuoden tavoitteeksi coaching-taidon parantaminen

Johanna Tuutti on coach ja kansainvälisen yhteisöviestinnän asiantuntija. Kuva: Robert Nyblin.

Johanna Tuutti on coach ja kansainvälisen yhteisöviestinnän asiantuntija. Kuva: Robert Nyblin.

Me viestintäammattilaiset olemme julkisuuskenttien moniottelijoita ja muutoshallinnan mestareita. Tuotamme ketterää viestintää globaaleina verkostoina monimutkaistuvassa ympäristössä.  Otamme haltuun uusia medioita ja työkaluja. Innostamme ja valmennamme yhteisöjä aktiiviseen dialogiin.

Samalla olemme keskellä työelämän voimakasta muutosta. Ydinasioiksi ovat nousseet arvot, etiikka ja yhteisöllisyys. Ihmiskeskeinen, vastuullinen ja osallistava johtaminen. Henkilöstön monimuotoisuus ja -kulttuurisuus. Yrittäjämäinen toimintatapa.

Miten kasvamme uusiin haasteisiin?

Hienoja rooleja,  tavoitteita ja teemoja! Entä mikä on se kasvustrategia, joka auttaa meitä viestintäammattilaisina kasvamaan uusiin haasteisiin ja saavuttamaan uudet tavoitteet? Ja samalla pysymään eheinä ihmisinä. Niin, että suuntamme tuntuu oikealta ja vakaalta, niin että elämämme on tasapainossa ja niin, että saamme jotain merkityksellistä aikaan joka päivä?

Millä tavalla coaching voi auttaa meitä onnistumaan eri rooleissamme: asiantuntijoina, projektivetäjinä, vaikuttajina, esimiehinä, johtoryhmän jäseninä? Niin kuin valmennus auttaa urheilijoita?

Coaching on tehokas menetelmä, joka tukee ammatillista ja henkilökohtaista kehittymistä valmennettavan omien vahvuuksien pohjalta sekä hänen kehitystarpeisiinsa ja tilanteeseensa joustavasti räätälöitynä. Coaching on jokaisen ulottuvilla, joka on valmis pohtimaan omaa elämäntehtäväänsä ja vahvuuksiaan ja asettamaan itselleen kehitystavoitteita. Muuttamaan haitallisia uskomuksiaan ja tapojaan. Hankkimaan uusia tietoja ja taitoja.  Raivaamaan esteitä  kehityspolultaan.

Millaisiin tilanteisiin coachaus sopii?

Pohjois-Euroopan johtava silmälääkevalmistaja Santen on hyödyntänyt coachausta esimiesten kehittämisen tukena jo vuosia.

– Valmennettavien mukaan parasta on se, että he saavat luvan ja ajan kanssa syväluodata ja havainnoida motivaatiotaan, vahvuuksiaan, osaamistaan ja toimintaansa ammattilaisen avustuksella, kertoo Ritva Hakkarainen, Manager, HRD & Internal Communications.

– Esimiehet pitävät coachausta erityisen vaikuttavana menetelmänä sen henkilökohtaisuuden ansiosta. Keskusteluissa kannustetaan pysähtymään isojen ja tärkeiden kysymysten äärelle, ajattelemaan asioita uusista näkökulmista ja astumaan mukavuusalueen ulkopuolelle. Samalla voidaan turvallisesti kyseenalaistaa niin omia kuin organisaation toimintatapoja. Jos ongelmia on, ne saadaan asetettua oikeaan kokoluokkaan.

– Suosittelen coachingia esimiestyön tukemiseen ja tilanteisiin, joissa halutaan  valmistautua organisaatiomuutoksiin, saada uutta näkökulmaa vanhaan työhön, nähdä “metsää puilta” ja hahmottaa uuteen työrooliin liittyvää kokonaisuutta.

Miten voimme itse hyödyntää valmentavaa otetta?

Entä voimmeko me itse hyödyntää valmentavaa työskentelytapaa? Kun haluamme esimiehenä tukea tiimiämme? Kun koulutamme johdolle, esimiehille ja avainhenkilöille vastuullisuus-, kriisi- ja  johtamisviestintää, tai esiintymistaitoja ja mediasuhteiden hallintaa?  Kun valmennamme yhdessä HR:n kanssa kanssa henkilöstölle työyhteisö-, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja?

Kyllä voimme, ja samalla edistämme hyvää johtamis- ja keskustelukulttuuria.

Johanna Tuutti

Kirjoittaja on coach ja kansainvälisen yhteisöviestinnän asiantuntija. Hän on yrityksen sisällä kouluttanut ja innostanut johtoa, tiiminvetäjiä, esimiehiä, markkinointia, viestinnäntekijöitä  ja henkilöstöä strategia-, johtamis-, brändi-, talous-,  tuote- ja mediaviestintään, henkilöstölehtien tuottamiseen, digitaalisten kanavien käyttöönottoon ja aktiiviseen viestintäkulttuuriin. Ja havainnut valmentavan otteen nostavan ymmärryksen ja sitoutumisen uudelle tasolle.

Lobbying the lobbyist

“There are a lot of myths about politics in Brussels”, says Mrs. Silvana Koch-Mehrin, a German Liberal Member of the European Parliament (MEP).

Lobbying is one of them. According to Koch-Mehrin, it very often has at least in the German context a bit of a negative connotation.

“I think the negative perception comes from the wrong impression that lobbyists and politicians are very comfortable sitting down in big leather armchairs, smoking cigars while sipping whisky and deciding on this and that, when it very often is really just working on a text, providing arguments for or against, explaining technical details – so much less spectacular”, she laughs.

The suspicions exist also amongst MEPs themselves. Especially newly elected Members are more critical.

“But when you see the workload and the very limited staff – MEPs might have 4 assistants, US congressmen have 15 – you see that you actually need input from outside. That is why lobbyists play an important role as they provide the information”.

Connecting the two worlds

Koch-Mehrin knows the lobbying business. She herself used to work as a co-founder and director of a Brussels-based Public Affairs office.

“We were trying to influence the decision making process here in the EU institutions by speaking to the stakeholders and providing information to our mainly German clients”.

The problem with the EU is not however lack of information, but knowing how to use it and to whom to talk to. The often very technical text also needs be converted to a form that politicians can use. Koch-Mehrin says she actually felt as an interpreter between the two worlds – business and politics – that sometimes spoke different languages. Also, getting your foot in the Brussels door is not easy. Even a big player in Germany might not be known at all in the EU quarters.

“So just sending out policy papers is not enough, you have to find ways of making yourself relevant here. And if you only go to the MEPs from your country you don’t get very far”, she explains.

All different , all equal

One of the reasons for the ambiguity might be that it is difficult to clearly say who really is a lobbyist. There are business and consumer organizations, NGOs, law firms, representations of churches, Member States and regions. Some of them, like some NGOs, do not prefer to be called lobbyists at all.

“Very often NGOs manage to present themselves as representatives of the general interest”, the MEP says.

She sees this even more confusing if they are also receiving public funding.

“I find it problematic if half or more of their finances comes from the EU, and their main activity is to lobby the EU. In the US it is very clear. There, state funded organizations are service providers, not NGOs. Regardless of what they are called, what they do is exactly the same”.

“They all try to present their specific interests regarding some political decision, to be sure that when decisions are made the politicians are aware of the consequences their decisions may have. The views of course differ based on who is telling the story. There is no one truth”.

“If you are from Greenpeace or present the chemical industry you might have a different view. But both views are valid, both views have importance”, Koch-Mehrin acknowledges.

She stresses that a responsible MEP listens to both sides. However there might be differences in who you want to favor to reinforce your own arguments. In the end it is always the politician who makes the decisions.

Clearer rules still needed

In order to be a successful lobbyist you have to apply a serious and sustainable way of working.

“The best is to provide relevant information without taking up too much time”, Koch-Mehrin advises.

The approach also depends on the status of the decision making process. At an earlier stage political arguments are more useful, and later on precise information about how the wording of the draft law might affect certain industries is a good idea. But sometimes engagement with lobbyists can end up being more a waste of time than an actual working tool. Examples of ”worst practices” are not difficult to find. Mass spam emails, forcing oneself into the office without an appointment, going over the top with offering gifts…

The German reminds that no code of conduct for MEPs exist for the moment. She would like to see clear rules in force, since without them MEPs tend to follow the way matters are done back home.

“And there sure are cultural differences”, she sighs. After the “amendments for money” scandal, the President of the European Parliament, Mr. Jerzy Buzek decided to take preparations for establishing a code of conduct by January 2012 under his direct control. He now asks for more openness to the declaration of interests of MEPs and wants to make sure that there will be no conflict of interest for the rapporteurs – the law drafters.

So things are improving. But one should not go too far either.

“When trying to increase transparency of lobbying, you have to find out what is really relevant. Is it purposeful to list all the meetings an MEP has? Where do you start, where do you stop? Should only the meetings in the Parliament be recorded, or also those at Place Luxembourg where you meet everybody anyway, or when you talk to a friend, other school parents or back at home about issues that affect your decision making?”, Koch-Mehrin asks.

Silvana Koch-Mehrin

Silvana Koch-Mehrin
– Co-founder and director of public affairs consultancy 1999–2004
– Member of European Parliament since 2004 in the Group of the Alliance of Liberals and Democrats for Europe ALDE (Free Democratic Party FDP of Germany)
– Vice-Chair of the ALDE Group 2004–2009
– Head of the German Liberal Delegation in the European Parliament 2004–2011
– Vice-President of European Parliament 2009–2011

Kirjoittaja Henna Hopia on EU-asioihin erikoistunut vapaa toimittaja, joka asuu Brysselissä.

Hyvät teot – parempi bisnes

Havahduin vuosia sitten nuoren kollegani kysymykseen, onko työnteko aina tällaista? Tuore yritysviestijä oli ymmällään kiireestä, toisiaan seuraavista päällekkäisistä projekteista ja siitä, että samaan aikaan vaativien kehityshankkeiden kanssa pitäisi toimintaa tehostaa, kuluja karsia, ja jopa irtisanoa. Nuoren kollegan motivoimiseksi tarkoitettu lupaus hyvästä tuloksesta, josta ”sinäkin saat osasi tulospalkkiona”, ei selvästi saanut vastakaikua.

Jokainen työelämässä 15+ vuotta ollut tietää, että työnteko on tällaista. ”Poikkeustila” on pysyvä, ja useat mittarit osoittavat kehityksen kiihtyvän. Teknologian kehittyminen muuttaa työntekoa yhä pirstaloituneemmaksi erikoisosaajien ja -hankkeiden kudelmaksi samalla kun yrityskaupat, fuusiot ja kansainvälistyminen lisäävät hajaannusta. Parhaat kasvunäkymät ovat nyt kehittyvissä maissa, kuten Kiinassa, Intiassa ja Brasiliassa. Tästä saa suomalainenkin yritysmaailma osansa.

Asetelma ei ole helppo. Työelämään astunut uusi sukupolvi, y-sukupolvi, motivoituu eri asioista, kuin vanhempansa. Siinä missä se ennen riittivät tili ja etenemismahdollisuudet, tänään odotetaan mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun, johdon avoimuutta ja läsnäoloa ja koko yritystoiminnan merkityksellisyyttä ja vastuullisuutta. Yhteinen visio on yhtä tärkeä, ellei tärkeämpi, kuin ennen.

Osaajien sitouttaminen vaatii uudenlaista ajattelua ja osaamista johtajilta. Muutosvauhtia ja epävakautta on yrityksissä kompensoitava entistä syvemmällä ja vahvemmalla yhteisellä visiolla. Tämä on ensisijaisesti johdon tehtävä. Viestinnän vastuulla on tukea johtoa vision kiteyttämisessä ja jalkauttamisessa, kompleksisen tekemisessä ymmärrettäväksi, ja auttaa ”kuuntelemaan” henkilöstön ja muiden sidosryhmien signaaleja.

Arvojen viestiminen tärkeää

Y-sukupolvi haluaa tehdä hyvää – se on myös heidän sitouttamisensa ydin. Mielenkiintoinen uutinen tätä ajatellen on, että toiminnan vastuullisuus johtaa muuhunkin hyvään kuin sitoutuneisiin työntekijöihin. Tutkittuaan 40 vuotta yrityksiä 20 maassa, Harvardin taloustieteen professori R. M. Kanter on vakuuttunut siitä, että keskeinen yhteinen piirre menestyneillä yrityksillä on taloudellisten ja yhteiskunnallisten päämäärien onnistunut yhdistäminen.  Yhteistä oli myös yrityksen arvojen säännöllinen viestiminen. Näissä yrityksissä arvojen viestimisen tärkein tehtävä on pitää yllä vuoropuhelua, muistuttaa henkilöstöä ja muita sidosryhmiä yhteisestä päämäärästä.  Sekä johtamisen että viestinnän lähtökohta on laveampi ja syvempi kuin tulos ja tase.

Myös J. L. Bower, H. B. Leonard ja L. S. Paine ovat tuoreessa kirjassaan Capitalism at Risk, Rethinking the Role of Business sitä mieltä, että tulevaisuuden menestyksen resepti ja nykyisen kaltaisen talouskurjimuksen ennaltaehkäisy edellyttää yritysmaailman ja julkisen sektorin tavoitteiden lähentymistä. Markkinatalouden ”näkymätön käsi” toimii parhaiten silloin, kun ympärillä oleva yhteiskunta ja infrastruktuuri toimivat.  On yrityksen etu osallistua niiden ylläpitoon.

Myös kuluttajat palkitsevat. Näin etenkin uusissa talousmahdeissa, kuten Kiinassa, Intiassa, Brasiliassa ja Meksikossa, joissa kansainvälisen kuluttajatutkimuksen mukaan (Edelman, Good Purpose Study 2010) 70 % – ja globaalistikin 65 % – on valmis valitsemaan tuotteen, joka edistää sosiaalisia päämääriä. Ja 80 % sanoo edellyttävänsä yritysten käyttävän osan tuotoistaan yhteiskunnan hyväksi. Sosiaalinen päämäärä oli tärkeämpi valintakriteeri kuin vaikkapa design tai merkkiuskollisuus.

Viides P on Purpose

Edelläkävijät ovat nähneet tässä aivan oikein myös uusia bisnesmahdollisuuksia. Toiminnan tarkoituksen ovat vieneet kokonaan uudelle tasolle yritykset, joissa sosiaaliset päämäärät ovat keskeinen osa liiketoimintastrategiaa. Koko yritys on viritetty siten, että pitkän aikavälin tavoitteet saavat mennä lyhyen aikavälin tuottojen edelle. Voittoa saa tehdä ja menestystä tulla, mutta samaan aikaan on saavutettava asetetut eettisesti kestävät tavoitteet. Tämä tarkoittaa, että yrityksen on oltava valmis panostamaan eettisyyteen kaikissa keskeisissä toiminnoissa, kuten T&K:ssa ja henkilöstöpolitiikassa.

Yhdysvalloissa uuden sukupolven vaatimusten edessä myös moni eturivin opinahjo, kuten Harvard Business School ja Marylandin yliopiston Smith School of Business, ovat perustaneet vastuullisen yrittämisen koulutusohjelmia. Aloite Marylandin yliopiston Center for Social Studies -laitoksen perustamiseen tuli opiskelijoilta, jotka dekaani Anand Anandalingamin mukaan ”halusivat yhdistää uraansa muutakin kuin rahan ansaitsemisen itselle ja osakkeenomistajille”.

Nyt maailmalla puhutaan jo viidennestä ”P”:stä: tuttujen product, price, placement ja promotion lisäksi on huomioitava myös purpose, tarkoitus.  Johtaminen ja työntekijöiden ja muiden keskeisten sidosryhmien sitouttaminen – ja siten myös viestintä – ovat muutoksessa.

Kirsi Nurmi

Kirjoittaja on väliaikaisesti Yhdysvalloissa asuva viestinnän ammattilainen. Hänellä on pitkä kokemus yritysviestinnästä ja viestinnän johtotehtävistä suomalaisessa teollisuudessa, mm. Metsäliitossa ja Fortumissa. Tällä hetkellä hän tarkkailee ja kommentoi viestinnän ajankohtaisia ilmiöitä Washington DC:stä käsin.

“Ilmassa on totaalista hulluutta”

Intia on tuhansien eri kielien ja etnisyyksien maa mutta yksi asia yhdistää tätä kirjavaa kulttuurien tilkkutäkkiä: intialaiset ovat nimittäin kovinkin isänmaallista porukkaa.

Ja kun supisuomalainen lentoyhtiö Finnair kertoi juhlistavansa maan kansallispäivää Bollywood-tanssilla lennoillaan, ihastuksesta ei meinannut tulla loppua.

Finnairin viraali Delhi–Helsinki-lennosta, jossa lentoemot vetävät ihan aidonnäköistä Bollywood-koreografiaa levisi netissä nopeasti sosiaalisten medioiden kautta.

Pian maan valtamedia liittyi suitsutukseen:

“On ihanaa nähdä vaaleat lentoemot tanssimassa Bollywoodin tahtiin.”
“Miten hienoa, että suomalaiset ymmärtävät Intian kansallispäivän tärkeyden.”
“Tämä on todellista kulttuurien vaihtoa.”
“Upeaa – onnea Finnair”

Jopa New York Times uutisoi aiheesta sen jälkeen kun videon katsojamäärät alkoivat kohota kuusinumeroiseksi.

Jotkut uutislähteet väittivät virheellisesti, että viraali olisi ollut kansallispäivän lennolta, mutta tarkkasilmäinen katsoja toki huomasi, että video oli huolella leikattu ja jälkiäänitetty monta päivää aiemmin. Eli sen julkaisu ei ollut mikään puolisattuma, vaikka se siltä äkkiseltään vaikutti.

Ahkera Intian median seuraaja voi vain onnitella Finnairia täydellisen onnistuneesta skuupista. Finnairilla tiedettiin täysin miten vedota intialaisten kansallisylpeyteen.

Hei katso, kaukaisessa Suomessakin fanitetaan meidän Bollywoodia, tokaisi yksi intialainen kaverini Facebookissa.

Viraalin ajankohtakin meni enemmän kuin nappiin.  Republic Day eli 26.1. on uutispäivänä hiljainen, ja media hakee epätoivoisesti positiivisia ja patrioottihenkisiä uutisia.

Näkyvyyttä tuli roppakaupalla, ilmeisesti vähällä vaivalla ja rahalla.

Ennen niin yrmeä lentoyritys nähtiin nyt leppoisana, muita kulttuureja syleilevänä palveluyrityksenä.

Videossa kuullun Deewangi Deewangi -laulua mukaillen “Bas deewangi deewangi deewangi hai”

Ilmassa on totaalista hulluutta.


Pia Heikkilä

Rupeejan perustajalla Pia Heikkilällä on yli viidentoista vuoden toimittajan kokemus kansainvälisessä mediassa ja PR-työstä Lontoossa ja Aasiassa. Hän on ollut mm.  Al Jazeera, CNBC  ja CNN kanavilla pitkään töissä erikoisalueinaan kehittyvät markkinat.

Viestinnän ammattilainen – superihminen?

Niin tällä palstalla kuin monella muullakin foorumilla on jo pitkään listattu taitoja, joita tämän päivän viestinnän ammattilaisella pitää olla. Kun 15-vuotta sitten aloitin nämä työt, oli selvä etu, että osasin MS Office-paketin lisäksi käyttää taitto-ohjelmaa. Nykyään Flash-bannereiden teko ja videoeditoinnit ovat meikäläisten peruskauraa. Kun hain ensimmäisiä töitä, olin cool, koska osasin html-perusteet. Nyt pitää hallita monen julkaisujärjestelmän lisäksi kaikki tärkeimmät SoMe-sovellukset ja omaksua nopeasti nekin, jotka vasta pulpahtavat markkinoille.

Niin, ja viestinnän ammattilainen istuu tietenkin johtoryhmässä ja on mukana strategiasuunnittelussa sekä yrityksen tärkeimmissä kehityshankkeissa, koska niiden onnistumisen kannalta viestintä on aivan keskeistä. Unohtamatta yritysten yhteiskuntavastuuta ja sijoittajasuhteita. Edelleen kuitenkin viestintäihminen myös tuottaa tekstejä, hahmottaa visuja, tapaa toimittajia ja laatii vuosisuunnitelmat ja budjetit kuten aiemminkin.

Maailma ympärillämme muuttuu kiihtyvällä tahdilla, ja niin on myös meidän kehityttävä. Mutta miten teemme sen niin, että emme itse väsyisi eivätkä perheemme tai työyhteisömme joutuisi kärsimään sen takia?

Väsymys hiipii arkeen pikkuhiljaa, varoittamatta. Kun on monta rautaa tulessa, sitä suorittaa tehtäviään flow:n kaltaisessa tilassa. Ideat pyörivät päässä vielä silloinkin, kun haemme lapset hoidosta, laitamme ruokaa ja kuuntelemme heidän päivän kuulumisiaan – toisella korvalla. Kun äidin velvollisuudet on hoidettu, ehdimme vielä vastata pariin meiliin.

Siinä vaiheessa, kun öisinkin herää pohtimaan työasioita, ja kaikki mitä puoliso sanoo ja tekee, tuntuu raivostuttavalta, pitää hälytyskellojen soida. Signaali väsymyksestä on myös se, kun asiat, joista aiemmin nautti paljon, eivät jaksa enää kiinnostaa.

Liian moni tunnollinen viestintäihminen kuitenkin painaa torkkunäppäintä ja antaa asioiden luisua pisteeseen, jossa korjausliikkeen tekeminen on jo pitkä ja raskas prosessi henkilökohtaisesti. Ja kallista se on työnantajallekin. Ongelman laajuudesta kertoo se, että omassa tuttavapiirissäni vähemmistöä alkaa olla se porukka, joka ei kamppaile uupumuksen kanssa. Minut uupumus vei sairaslomalle kaksi vuotta sitten.

Uupumus on suorittajien ammattitauti. Se tuntuu saavan otteen usein esimerkiksi siinä vaiheessa elämää, kun lapset lapset ovat ohittaneet taaperovaiheen. Silloin voimme pikkuisen jo löysätä lankoja kotona. (Sama ilmiö muuten kuin se, että sairastuu flunssaan aina loman alussa, kun työpaine hellittää.) Yhtäkkiä, kun sataprosenttinen suorittaminen hiukan vähenee, alamme huomata, kuinka väsyneitä olemmekaan.

Suorittajina ryhdymme tietenkin korjaamaan tilannetta: suorittamalla.
Ensimmäiseksi tulee mieleen työpaikan vaihto. Jospa se helpottaisi.
Jos se ei auta tai ole mahdollista, voisi puolison panna vaihtoon.
Varsinkin, kun me vaan riidellään koko ajan. Samaan syssyyn voi vaihtua kotikin.

Todellinen apu uupumukseen ei kuitenkaan löydy suorittamalla lisää vaan pysähtymällä tutkimaan itseään. Miten voin muuttaa suhtautumistani työhön ja omaan itseeni, jotta säilyn työkykyisenä töissä enkä koe jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta kotona?

Vastaus ei ole helppo. Minä olen kysynyt sitä itseltäni joka päivä ja nyt vasta olen löytämässä omaa ratkaisuani.

Riittävä, yhtäjaksoinen uni on kaiken perusta jaksamiselleni. Puoli yhdeksän uutisten alettua en enää avaa tietokonetta omien tai työasioiden vuoksi, koska se vaikuttaa suoraan unen laatuun. Unelle varaan aikaa mielellään 9 tuntia, ja samaa unirytmiä varjelen myös viikonloppuisin.

Ylityö on poikkeus pikemminkin kuin sääntö ja tauoista pidän kiinni. Kun työpäivä on kohtuullinen, jaksan myös liikkua ja syödä terveellisesti. Ne tekevät hyvää paitsi kropalle myös aivoille.

Joka päivä jarruttelen suorittajaa sisälläni. Ohjaan tietoisesti, ja vaikka väkisin, harhailevat ajatukseni juuri sillä hetkellä käsillä olevaan asiaan – vaikkapa keskusteluun kollegan tai puolison kanssa tai korttipeliin lasten kanssa.

Työn ja muun elämän tasapaino pysyy jatkossa balanssissa vain tiukalla suunnittelulla. Viestintätiimiin kohdistuvasta pohjattomasta toiveiden tynnyristä nostetaan vuoden toimintasuunnitelmaan vain tiukasti strategiaa tukevat asiat. Sparraan johdon kanssa tiimini suunnitelmaa niin kauan, että vuoden tärkeimmistä töistä on yhteisymmärrys ja niille on johdossa aitoa tilausta. Viestintäihmisen on turha vetää itsensä piippuun SoMe-strategian laatimisella, jos johto on priorisoinut muut asiat sen edelle – siinäkin tapauksessa, että sydämessään tietää, että sen tekeminen olisi järkevää.

Pelkällä vuosisuunnittelulla ei kuitenkaan pärjää vaan suunnitelmia ja viestintätiimin päivittäisiä tehtäviä on seurattava ja muutettava jatkuvasti sitä mukaa, kun toimintaympäristö muuttuu.

Työnantajan suhtautuminen ja tuki on luonnollisesti ihan keskeistä toipumisessa. Minä siirryin tekemään kuuden viikon sairasloman jälkeen 4-päiväistä työviikkoa, jota jatkan edelleen. Uupumukseen olen saanut sparrausta työterveyslääkäriltä ja työpsykologilta.

Pieni viestintätiimimme sai palkata yhden kollegan lisää, ja kaikkien tehtävänkuvia tarkennettiin. Kollegoiden, myös oman tiimin ulkopuolisten, osoittama aito välittäminen ja huolenpito ovat vähentäneet omaa tunnetta siitä, että en pärjännyt.

Ja se puoliso… Jos uupumus on rankkaa uupuneelle itselleen niin lähes yhtä kovilla on puoliso. Hän on se, joka saa kaiken kuran niskaansa ja jonka kanssa ei jaksa enää tsempata, kun kaikki päivän energia on mennyt perusasioista selviytymiseen.

Puolison tuki on kuitenkin ehdottoman tärkeää, jotta uupumuksesta voi selvitä. Ja tuen todennäköisesti saa, kun ensin myöntää itselleen, että “vika” on minussa, ei siinä toisessa. Yhdessä raivataan kalentereista tilaa levolle ja pistetään elämää muutenkin tärkeysjärjestykseen. Hyvän työterveyslääkärin ja saman kokeneiden ystävien neuvot ovat niin ikään tuiki tärkeitä.

On selvää, että emme voi emmekä halua pysäyttää alamme kehitystä mutta me voimme yhdessä löytää tapoja, joilla tätä työtä voi jatkossakin tehdä innolla ja tasapainoisesti. Jakamalla avoimesti kokemuksiamme, voimme poimia toistemme ratkaisuista vinkkejä omaan elämäämme. Toivon, että oma tarinani toimii lähtölaukauksena keskustelulle, jolle tuntuu kovasti olevan tilausta meidän viestinnän superihmisten keskuudessa.

Julkaisemme kirjoituksen tällä kertaa poikkeuksellisesti nimettömänä. Tekstin kirjoittaja toimii yksityisella puolella viestintäpäällikkönä, on 37-vuotias kahden kouluikäisen pojan äiti ja edelleen onnellisesti avioliitossa – koettelemuksista huolimatta.

EXTRA: Tarinat valtaavat asiakaslehdetkin

nina-pinjola1

Kirjoittaja: Nina Pinjola, CEO, viestintätoimisto Mediafocus Oy

Idea artikkeliin sai alkunsa Kati Sulinin Pilkun paikassa julkaistusta asiantuntija-artikkelista Tervetuloa tarinankerronnan aikakauteen.

Eläköön tarinat – mutta entä jos niistä puuttuu se oleellinen?

Olen vakuuttunut samasta asiasta, josta Kati Sulin kirjoitti artikkelissaan ”Tervetuloa tarinankerronnan aikakauteen”: Tarinankerronnan taito on nyt arvossaan ja jopa muotia. Asiakaslehtiä ja muita yritysjulkaisuja työkseen tekeville, kuten minullekin, tämä on tietysti ilouutinen: viimein aletaan yleisesti nähdä ja oivaltaa se, mistä on itse kohkannut iät ja ajat: uskokaamme tarinan voimaan lehdenteossa sen sijaan, että tuputamme ja kehumme. Ethän itsekään pidä siitä, jos joku haluaa päättää puolestasi, mitä sinun pitäisi ajatella?

Tarinaan luottaneet vakuuttuvat niiden toimivuudesta yleensä viimeistään siinä vaiheessa, kun omaan asiakaslehteen alkaa tulla kiittävää palautetta. Lukijat ilahtuvat, kun yritysjulkaisusta löytyy aitoa luettavaa. Sellaista, joka kiinnostaa lukijaa hänen omista lähtökohdistaan, eikä pelkästään lehteä kustantavan yrityksen lähtökohdista. Sellaista lehteä kustantava yritys myös saa lukijan silmissä uudenlaista arvostusta.

Hyvin kerrotut ja koskettavat tarinat herättävät meissä tunteita. Tunteet piirtävät asiat mieleemme niin, että muistamme ne. Tarinat myös muokkaavat käsitystämme lehteä julkaisevasta tahosta. Hienosti sanottuna tämä on yrityksen brändin muokkaamista. Arkisemmin sanottuna kysymys on mielikuviin vaikuttamisesta. Joka tapauksessa kyse on varsin merkittävästä asiasta: onhan asiakaslehti tutkitusti yrityksen tehokkain viestintäkeino.

Aito tarina huomataan, ilmestyipä se sitten aikakaus-, sanoma- tai asiakaslehdessä. Intian suurin sanomalehti, Times of India, otti taannoin yhteyttä toimitukseemme ja pyysi saada julkaista Finavian Via Helsinki -asiakaslehdessä olevan jutun Unelmista. Yritysjulkaisussa ilmestynyt laaja artikkeli haluttiin siis sanomalehteen, jota lukee 4,2 miljoonaa ihmistä. Aito journalismi toimii yli rajojen.

On hienoa, että yhä useammassa yrityksessä uskotaan tarinan voimaan, mutta pelkkä hyvä tekninen tarinankerronnan taito, kohderyhmien huolellinen kartoitus ja lukuisat tarinan välittämisen (ja jatkamisen) kanavat, uusimpana sosiaalinen media, ovat kuin keisarin uudet vaatteet, jos tarinasta puuttuu sen ydin: sielu ja henki.

Tarinankerronnan taito on vaikea laji. Haastavinta on se, että kukaan ei pysty kertomaan itseään suurempaa tarinaa. Kertojan rajoina ovat hänen oman oivalluksensa ja elämän ymmärryksensä rajat. Hyvä toimittaja ei pudota tekstistään pois vaikeita, mutta mielenkiintoisia ja uusia asioita, vaikkei niitä itse ensi kuulemalta ymmärtäisikään. Hän tietää, että mitäänsanomattomia tarinoita on maailma täynnä – eikä halua kirjoittaa niitä itse lisää.

Tarinasta voi puuttua sielu myös siksi, että on niin äärimmäisen vaikeaa ajatella ja uskaltaa elää joka hetki tuoreesti. Olemme sidottuja sääntöihin ja opittuihin rajoihin sitä oikeastaan edes tiedostamattamme.

Katselin taannoin erään ystäväni maalauksia. Ne olivat mielenkiintoisia, etenkin, kun hän selosti minulle ideansa. Muutaman lauseen myötä tauluista aukesi ikään kuin toinen ulottuvuus. Arvelin, että jos näyttelyyn laittaisi taulujen alle pienen tekstin, huomattavasti useampi voisi nauttia niiden oivalluksista ja sanomasta. Samalla taiteilija saisi isomman yleisön. Ystäväni piti ajatustani mahdottomana, sillä taiteilijan ei kuulu selittää taulujansa. Yleinen käsitys on, että kriitikkojen tai taiteen tuntijoiden lisäksi vain jotkut harvat ihmiset ymmärtävät ja osaavat lukea taideteoksia – ja näin kuuluukin olla.

En voi olla pohtimatta, onko tässä kysymys lähinnä oligarkian aseman säilyttämisestä, harvainvallasta, jolla ei ole mitään tekemistä taiteen perimmäisen tarkoituksen kanssa? Juutummeko opittuun ja kadotamme samalla kyvyn nähdä tuorein silmin?

Kuitenkin innovaatiot syntyvät aina toisin näkemisestä.

Millaisia sitten ovat hyvät tarinat? Parhaat niistä ovat nimenomaan silmiä avaavia, ne saavat katsomaan maailmaa uudella tavalla. Parhaat tarinat eivät vanhene vuosikymmenten tai vuosituhansienkaan kuluessa, koska ne puhuvat ihmisyyden ytimessä olevista asioista: elämästä, kuolemasta, onnesta, surusta, rakkaudesta – sanalla sanoen: ihmisenä elämisen dilemmasta, elämästä – joka koskettaa meitä kaikkia riippumatta rodusta, iästä, ammatista, asuinpaikasta tai sukupuolesta.

Hyvä tarina ei aina ole lukijalle helppo. Tarina ei vain viihdytä, vaan voi myös satuttaa, aiheuttaa lukijalleen kärsimystä, kuten vaikkapa Oscar Wilden Onnellinen Prinssi tai Gahlil Gibranin Profeetta. Kärsimys ei ole itsetarkoitus – mutta tarkoitus kärsimyksellä silti tarinoissa on: se herättää meissä oivalluksen hengen, saa meidät näkemään itsemme ja sitä myötä maailman toisella tavoin. Hyvä tarinankertoja tietää, että ihmisen perimmäiseen luontoon kuuluu, ettei hän yleensä muutu vapaaehtoisesti, vaan vasta pakon edessä. Kärsimys voi siis olla viisaan silmissä lääke.

Viisaat sanovat myös, että maailmaa ei voi muuttaa vaatimalla muita muuttumaan. Vain itse muuttumalla voimme saada todellista muutosta aikaiseksi. Itsensä uudella tavalla näkeminen on aina kaiken muutoksen ydin. Se on mahdollisuutemme. Voimme jakaa kokemuksia ja oivalluksia tarinoiden kautta toisillemme. Hyvät tarinat voivat sulattaa ja muovata meitä uudenlaisiksi, jos antaudumme niille. Tarinat voivat todella muuttaa maailmaa – muuttamalla meitä.

Eläköön hyvät tarinat!

Kirjoittaja: Nina Pinjola, CEO, viestintätoimisto Mediafocus Oy

Nina Pinjola on vuonna 1995 perustetun viestintätoimisto Mediafocus Oy:n toimitusjohtaja. Hän on kokenut journalisti ja toimituspäällikkö, joka on kirjoittanut lukuisiin eri aikakauslehtiin, työskennellyt televisiotoimittajana sekä tehnyt useita eri asiakaslehtien uudistuksia 15 vuoden aikana. Mediafocus Oy on keskittynyt nimenomaan lukijalähtöisten yritysjulkaisujen tekemiseen ja journalistisiin sisältöihin. Tarinankerronnan käyttäminen lehdenteossa on ollut yrityksen lähtökohtana toiminnan alusta asti.

Some uhkaa ja auttaa kriisissä

Liisa Hakola toimii Tekirin johtavana konsulttina. Kuva: Mikael Ahlfors.

Liisa Hakola toimii Tekirin johtavana konsulttina. Kuva: Mikael Ahlfors.

 

Kriisiviestintää vaativia tilanteita sattuu suurissakin organisaatioissa harvoin, mutta viestintäkriisin uhka niissä on jokapäiväinen. Uhan kanssa on opittava elämään, tai mieluummin: osattava elää niin, että uhka ei toteudu.

Kriisiviestintä on usein ulkoisen tai fyysisen uhan aiheuttamaa kriisinhallintaa. Viestintä kaivaa kriisiviestintäsuunnitelmansa esiin ja nopeuttaa toimintaansa kun tehdas palaa, työmaalla tapahtuu ihmishenkiä vaatinut onnettomuus tai kun luonnonvoimat estävät asiakaslupausten lunastamisen.

Huonosti hoidettu kriisiviestintä voi pahentaa tilannetta ja johtaa viestintäkriisiin. Sama toimii myös päinvastoin: hyvä viestintä kriisitilanteissa lisää ymmärrystä tapahtunutta kohtaan, säästää organisaatiota kriisiin liittyviltä mainevaurioilta ja parhaassa tapauksessa rakentaa luottamusta.

Viestintäkriisistä organisaatio ei voi syyttää ketään ulkopuolista; se on siihen itse syypää.

Viestintäkriisit syntyvät mitättömän tuntuisista asioista, lipsautuksista ja pienistä teoista, joiden ei edes ymmärretä olevan millään lailla merkityksellisiä. Ne syntyvät yhä useammin sosiaalisessa mediassa.

Nopea ja armoton

Sosiaalinen media on muuta mediaa nopeampi, tehokkaampi ja armottomampi. Tässä ympäristössä kuka tahansa voi olla toimittaja tai tietolähde, jota hyvät tavat tai eettiset ohjeet eivät velvoita. Jokainen voi halutessaan ryhtyä yhtiön puhemieheksi asemastaan ja valtuuksistaan riippumatta. Älypuhelinten ansiosta miltei kuka tahansa meistä voi tuottaa käden käänteessä informaatiota, josta sensaatioilla myyvä valtamedia riemastuu.

Se, mistä aamulla puhutaan Facebookissa, Twitterissä ja keskustelupalstoilla, on päivällä verkkomedioiden uutisotsikoissa ja seuraavana päivänä printtilehdissä.

Tämän vuoksi jokaisen organisaation on syytä ottaa vakavasti ne läpinäkyvyyden vaatimukset, joita sosiaalinen media siihen kohdistaa.

Ehdottomaan läpinäkyvyyden vaatimukseen kuuluu, että kaikki organisaation sisällä oleva tieto – luottamuksellinenkin – voi joutua julkisuuteen. Kaikki sisäiset, jopa henkilökohtaiset sähköpostit, voivat olla helposti jaeltavaa julkista materiaalia.

Kohtuuttomaksi läpinäkyvyyden vaatimuksen tekee se, että yhteisöllisesti tuotettu media edellyttää sitä takautuvasti. Katkeroituneet työntekijät, ilkeämieliset kilpailijat ja tyytymättömät alihankkijat pitävät huolen siitä, että jopa vuosikymmeniä vanhoja luurankoja voidaan kolistella kaapeista. Syväkurkku voi kostoksi kokemastaan vääryydestä laverrella perättömiä nimettömänä ja täysin vailla vastuuta. Ei siis ihme, että nuhteettoman maineensa puolesta pelkäävillä poliitikoilla on Yhdysvalloissa tullut kiire omiin paljastuksiin: on mukavampaa kertoa itse nuoruuden huumekokeilusta kuin jättää asia vastustajien ja median raportoitavaksi.

Valmentautuneena someen

Sosiaaliseen mediaan valmentautuminen on tehokkaampi maineenhallinnan keino kuin reaktiivisen varautumissuunnitelman laatiminen.

Median kannalta mehukkaimmat jutut syntyvät yleensä ylimmän johdon teoista tai lausunnoista. Brittitutkimuksen mukaan kahdeksan kymmenestä viestintäkriisistä syntyy juuri näin. Siksi jokaisen suomalaisjohtajankin on hyödyllistä tunnistaa kantamansa viestinnällinen riski.

Kehkeytyvän viestintäkriisin mittasuhteita voi ennakoida asiaan liittyvän tunnelatauksen perusteella. Mitä voimakkaampi tunne ja mitä vahvempi moraalinen närkästys tapahtumaan liittyy, sitä suurempi on julkinen paheksunta.

Kohu paisuu skandaaliksi, jos epäeettinen, laiton tai moraaliton toiminta paljastuu neutraalin tai puhtaaksi väitetyn ulkokuoren alta. Seuraukset ovat päivänselviä silloin, kun yritys, organisaatio tai henkilö jää kiinni siitä, että se on pitänyt yllä valheellista julkisuuskuvaa ja elänyt julistamiensa arvojen vastaisesti. Valheen lisäksi skandaali liittyy usein vastuuttomuuteen, rahaan tai seksiin, toisinaan näihin kaikkiin.

Niin pitkälle kuin jaksamme muistaa, ovat skandaalit kaataneet hallituksia, ministereitä, johtajia ja yrityksiä. Tulevaisuudessa näitä tapauksia tulee olemaan aiempaa enemmän ja useammin.

Vaikka organisaatio ja sen ylin johto eivät arvostaisi sosiaalista mediaa, eivät ne voi olla välittämättä siitä. Sosiaalinen media on usein viestintäkriisien kasvualusta. ”Nettikansan raivo” saa keskustelun vellomaan sosiaalisessa mediassa. Kaikkia viestejä, uutiskommentteja, Facebook- ja Twitter-kommentteja kannattaa seurata, sillä kommentoinnin sävy kertoo paljon yleisestä mielipiteestä. Näistä keskusteluista käyvät myös ensimmäisenä ilmi päällä olevan tilanteen uudet käänteet ja aiheeseen yhdistetyt uudet epäkohdat.

Some-komentoketju kuntoon

Aktiivisen roolin ottaminen sosiaalisessa mediassa on iso ja resursseja vaativa asia monelle viestintäorganisaatiolle. Siksi sen on hyvä linjata, mihin itseään koskevaan sosiaalisen median keskusteluun organisaatio osallistuu, kenen nimissä ja kuinka nopeasti.

Onnettomuuksien ja katastrofien varalta jokaisella organisaatiolla kannattaa olla sosiaalisen median strategia mietittynä, komentoketju valmiina ja viestijien perustoimintavalmiudet kunnossa.

Sosiaalinen media tiedottaa tehokkaasti: se on nopea, kattava ja jopa psykologisesti vaikuttava kanava. Twitter voi olla yritysjohdolle suora yhteys median ja suuren yleisön suuntaan. Hädässä johtajien twiittaukset tuovat lähes reaaliaikaista tilannetietoa ja rauhoittavat.

Herkästi kuuntelevalle ja nopealiikkeiselle organisaatiolle sosiaalinen media on verraton ympäristö potentiaalisten mainevaurioiden estämiseen. Nopea puuttuminen keskustelussa esiin nousseisiin epäkohtiin viestii välittämisestä ja vastuuntunnosta. Kriisissä vasteaika on lyhyt: sosiaalinen media elää minuuteissa ja tunneissa. Seuraavan päivän reagointi on jo auttamattomasti myöhässä – ja kriisi on lähtenyt elämään omaa elämäänsä.

Ennakoi ja elä oikein

Sosiaalisessa mediassa leimahtavaan viestintäkriisiin ei voi laatia kriisiviestintäsuunnitelmaa, mutta näitäkin kriisejä vai ennakoida. Systemaattinen luotaus, herkkä kuuntelu ja huolella toteutettu Issues Management -työskentely auttavat pitkälle, mutta eivät varjele yksittäisten ihmisten arvaamattomilta teoilta.

Päättäjä, poliitikko ja johtaja voivat säästää itsensä ja organisaationsa monelta viestintäkriisiltä elämällä niin kuin luterilaisen kulttuurimme kasvatus ja normit edellyttää; useimmat Katekismuksen 10 käskystä toimivat sosiaalisen median selviytymisohjeina. Väkivallan, aviorikoksen, varkauden, valheen ja kateuden välttäminen säästävät jo monelta kohulta.

Omat ja varsinkin viestintäorganisaationsa yöunet julkisuuden kiinnostuksen kohde turvaa vasta opittuaan ymmärtämään sosiaalisen median uhkia, mutta erityisesti sen mahdollisuuksia.

Liisa Hakola

Kirjoittaja on Tekirin johtava konsultti ja median mahdollisuuksien ja uhkien ennakoija, viestinnän toimien rakentava kyseenalaistaja ja vaikeiden asioiden kansantajuistaja. Liisalla on pitkä kokemus viestintätoimistosta konsulttina, partnerina ja toimitusjohtajana, sekä vuosien kokemus organisaatioviestinnästä tiedottajana ja viestintäjohtajana. Liisalla on takanaan myös vuosikymmenen mittainen ura teknologiasta, taloudesta ja johtamisesta kirjoittavana toimittajana.

Miten brändiä voi yrittää johtaa?

”Sen opin, kuinka tärkeää on, miltä asiat näyttävät!” Näin puuskahti suomalainen yritysjohtaja, joka oli juuri vedetty mediassa kölin alta. Hallituksen puheenjohtaja komppasi, että lainmukainen toiminta ei riitä: toiminnan pitää myös näyttää hyväksyttävältä.

Johtaja oli järjestellyt asioita kavereiden kesken niin kuin ennenkin – ja hyötynyt siitä vähän myös itse. Hän ei tehnyt laittomuuksia, mutta sormea heristävä maailma oli ympärillä muuttunut. Johtajan toiminta joutui nyt epäilyttävään valoon. Hänen selityksensä eivät uponneet.

”Abiristeily kuohuttaa: katastrofi vai turhaa valitusta?” Näin otsikoi MTV3 juttunsa tapahtumasarjasta, jota saimme seurata muutaman helmikuisen päivän.

Risteilevät abiturientit olivat tyytymättömiä saamaansa palveluun. Laivalta lähti heti tekstiviestejä, Facebook-updeittauksia ja twiittauksia, jotka päätyivät median otsikoihin. Yhtäkkiä me kuulimme, että laivalta oli viina loppu ja että henkilökunta puhui vain venäjää.

Nuoret uskaltavat nykyisin sanoa sanottavansa, ja heillä on välineet tehdä se saman tien.

Maailmasta on tullut medialisoitunut, läpinäkyvä ja nopea. Todellisuuksien taisteluita tarjoillaan eteemme jatkuvalla syötöllä. On yhä vaikeampaa arvioida, mikä on ”totta” ja mikä ei.

Parkkiintunut yritysjohtaja ja herkkähipiäiset abiristeilijät kertovat samasta ilmiöstä. Nykymaailmassa mikään ei pysy salassa, ainakaan pitkään.

Johtajasta tuli brändiriski. Risteilyn järjestäneelle yritykselle abien mediarynnäköstä taas tuli akuutti johtamiskysymys. Brändihaaste iski yllättäen ja salakavalasti. Lopulta on yhdentekevää, mitä laivalla todella tapahtui. Kiinnostavin versio jäi elämään.

Esimerkit kertovat siitä miten julkisuudessa käydään jatkuvaa todellisuuksien taistelua. Ne kertovat siitä miten brändi, johtaminen ja uudet sukupolvet liittyvät nykyisin yhteen.

Maailman muutos kulminoituu juuri brändissä ja sen johtamisessa. Aalto pyyhkäisee, asiat unohtuvat nopeasti ja pulpahtavat taas varoittamatta pinnalle.

Johtamisesta on tullut tasapainoilua. Strategiatyössä on muotia dialogi. HR on oman porukan lisäksi myös asiakkaiden ymmärtämistä. Ja markkinointi on yhdessä tekemistä kaikkien kanssa.

Tämän kaiken äärellä viestintäihmiset tekevät työtään kieli keskellä suuta. Vaikka läpinäkyvyyden vaatimukset painavat päälle, laki ja sopimukset ”tiedottamisesta” velvoittavat edelleen.

Miten brändiä sitten voi yrittää johtaa?

No, ennaltaehkäisevästi. Tyytyväisiä ihmisiä ei tarvitse pelätä. Kannattaa siis johtaa niin, että ihmiset pysyvät tyytyväisinä. Sekä työntekijöinä että kuluttajina.

Fiksua on myös tiedostaa, että joskus se kolahtaa kuitenkin. Ja kun tilanne on päällä, avoimuus auttaa. Aidon oloinen synnintunto varjelee brändiä enemmältä harmilta, pönöttävä salailu taas tuhoaa sitä lisää.

Loppujen lopuksi brändin johtamisessa on kyse aika maalaisjärkisestä toiminnasta. Ja siinähän ei ole mitään uutta, oli uusia sukupolvia tai ei.

Bella Figura eli ulkonäkö ratkaisee. Siitä kannattaa huolehtia, mutta lopulta kaikkein tärkeintä on kuitenkin sisäinen kauneus. Se säteilee myös ulospäin.

Janne Tienari

Kirjoittaja toimii organisaatioiden ja johtamisen professorina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja vierailevana professorina Tukholman yliopistossa. Hänen intohimonsa on ymmärtää johtamista, uusia sukupolvia ja tulevaisuutta. Tienari puhuu brändistä, johtamisesta ja uusista sukupolvista ProCom-päivässä Poteroista partneruuteen – Ihmiset, viestintä & johtajuus 4.6.

Minne virtaat viestintäkulttuuri?

Elina Melgin on ProComin toimitusjohtaja.

Elina Melgin on ProComin toimitusjohtaja.

 

Johanna Korhonen kirjoitti 11.9.2013 Helsingin Sanomissa kolumnin Tyhjän puheen piina. Juttua lukiessa tuntui, kuin Johanna olisi vieraillut ajatuksissani. Olen kärsinyt samasta jo jonkin aikaa. Puhesfääri pulputtaa valitettavasti mitäänsanomatonta sisältöä, joka harmittaa ja huolestuttaa. Onko markkinoinnin ja viestijöiden oma viestintäkulttuuri kulkemassa väärään suuntaan?

Korhosen osuva esimerkki koski taloyhtiön vesivahinkoa. Siitä viestitään tyyliin, että meillä on ”kostumisen aiheuttama haaste”. Eikö kuulosta rehdimmältä, että ”kellariin on päässyt vettä”? Etenkin meidän viestijöiden kielenkäyttöön on pesiytynyt kansainvälisen yrityselämän lainakäsitteiden myötä tapa ilmaista asioita kompleksisesti ja varovaisesti silloinkin, kun asiat ovat ihan yksinkertaisia ja vaarattomia.

Korhosen mukaan ”jutun näköinen näennäisjuttu on parhaimmillaan harmiton, huonoimmillaan tympeä aikavaras”. Juuri niin. Samaan tunteeseen olen törmännyt radiota kuunnellessa ja markkinoinnin bisneskirjoja lukiessa.

Näennäisjuttu on usein blogiteksti. Parhaimmillaan blogi on tiivistetty mielipide jostakin myyntiä syvällisemmästä asiasta. Markkinointi ja mainonta ovat kuitenkin yllättävän monelle pääasiallinen motivaattori bloggaamiseen. Blogi siis myy, mutta aina lukijalle ei käy edes selväksi mitä. On reilumpaa paljastaa, mitä tekstillä ajetaan takaa.

Harmittomuus harmittaa

PR-puheen kiusallisin tulokas on harmittomuus. Positiivinen ympäripyöreä puleerattu sisältö on sekä tekijälle että vastaanottajalle puhdasta ajanhukkaa. Harmiton sisältö ei synnytä kysymyksiä eikä keskustelua. Pahimmillaan tyhjänpäiväinen sisältö kertoo välinpitämättömyyden ja pelon kulttuurista. Pänvastaistakin onneksi on. Kiitos Jari Lähdevuorelle keskustelun aloituksesta.

Toisinaan tuntuu, että keskustelua ei oikeasti haluta viestijöiden parissa. Mielipiteestä kun voi joku pahastua. Se voi vaikuttaa negatiivisesti ostopäätökseen, pahimmillaan brändin maineeseen. Parempi siis olla sanomatta mitään.

Arkuuden ja välinpitämättömyyden ääripäässä ovat hyökkääjät. Toisinajattelija koetaan viholliseksi. Mielipiteet henkilöidään. Pakkoruotsi-keskustelu on tästä hyvä esimerkki. Sain yhtäkkiä nokkivan lintuparven eteeni Twitterissä, kun totesin, että suomenruotsalainen kulttuuri on tärkeä osa identiteettiämme. Hyökkääminen ei kuulu sivistyneeseen keskustelukulttuuriin.

Hyvä kysymys kuuluu, miksi markkinointiviestintäalalle on pesiytynyt kohteliaan tyhjänpuhumisen kirjoittamaton sääntö? Toimittajat esimerkiksi pitävät viestijöiden tiedotteita surkeina. Heidän mukaansa olisi parempi olla tiedottamatta, jos julkisuuteen ei uskalleta antaa mitään käyttökelpoista tietoa.

Viestijä saattaa olla ammatissaan puun ja kuoren välissä. Sitä eivät toimittajat aina tiedä. Globalisaation myötäjäisinä yritysmaailman viestijän luottamus sidotaan NDA-paperin avulla. Vaitiolovelvollisuus voi olla todellinen pelote etenkin kokemattomimmille. Viestijälle saattaa olla vaikea erottaa, mistä saa ja mistä ei saa puhua julkisuudessa. Hän tietää, että NDA-paperi kaivetaan esiin, jos tulee ongelmia. Viestijä tarpoo mahdollisten ongelmien miinakentällä.

Teennäinen paistaa läpi

Globalisaatio on tuonut yrityselämäämme yltiöpäisen positiivisuuden. Amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu sisäänrakennettuna tihkuva ystävällisyys, mutta kaikki siellä tietävät, ettei se tarkoita mitään sen ihmeempää, kuin sujuvaa kaupankäyntiä. Miksi me aina kuvittelemme, että muut ovat parempia? Ei pinnallisuus ole meille hyvä käytösmalli. Väkisin nauraminen on huonompi asenne, kuin jurottava suoruus. Rehtiys on avoimuutta. Kun me viestijät maailmalla paukuttelemme henkseleitä läpinäkyvyydestä, kannattaa välillä vilkaista peiliin. Se pitää sisäisen kompassin kurssissa.

Varovaisuuteen olemme suomalaisina saaneet tottua. Mutta ajat muuttuvat. Emme enää elä kylmän sodan todellisuudessa. On korkea aika rohkaista toisiamme avoimempaan vuoropuheluun, johon kuuluu rohkeidenkin mielipiteiden sanominen. Jos et voi puhua firmasi asioista, maailmassa on paljon muuta parannettavaa. Tekoja edeltää aina ajattelu ja niiden jakaminen. Hyvin argumentoitujen älykkäiden keskustelujen pienistä eriävistä puroista syntyy viestintäkulttuurimme vuolas virta. Se johdattaa puhtaalle lähteelle, josta me kaikki viestinnän ja markkinoinnin asiantuntjat saamme ammentaa merkityksellistä sisältöä.

Elina Melgin

Kirjoittaja on ProCom ry:n toimitusjohtaja.

Unohda turhautuminen – ryhdy pelinrakentajaksi

Sari Aapolalla on kahdenkymmenenviiden vuoden kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta, markkinoinnista ja viestinnästä. Kuva: Marek Sabogal.

Sari Aapolalla on kahdenkymmenenviiden vuoden kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta, markkinoinnista ja viestinnästä. Kuva: Marek Sabogal.

 

Olen seurannut mielenkiinnolla Pilkun paikassa ja muuallakin käytävää keskustelua viestinnän – ja myös markkinoinnin – roolista ja asemasta.

Keskustelusta paistaa läpi yhteinen ymmärrys siitä, että hyvään viestintään tarvitaan moninaisia kompetensseja ja samalla turhautuminen siitä, että tästä huolimatta toiminnot eivät ole vieläkään saavuttaneet strategista asemaa yrityksissä ja organisaatioissa.

Kävin läpi saman prosessin henkilökohtaisella tasolla muutama vuosi sitten. Olin 80-luvulta lähtien ollut kansainvälisten teknologiayritysten markkinoinnin ja viestinnän johtotehtävissä. Vuonna 2006 perheemme muutti ulkomaille ja pidin sapattia. Komennuksen ensimmäinen vuosi kului siihen, että sulattelin siihenastista uraani ja kokemuksiani. Toisena vuonna aloin ymmärtää yhteyksiä ja saada myös ajatuksia siitä, miten voisin tehdä asioita paremmin, kun taas palaisin työelämään.

Iso osa prosessia oli ymmärtää omaa turhautumistani. Listasin itselleni, missä asioissa olin eniten hakannut päätäni seinään:

  • Strategisten linjanvetojen epämääräisyys teki vahvan viestin ja teemojen määrittelyn vaikeaksi. Olin ollut mukana lukuisissa yrityskaupoissa ja fuusioissa, listauksissa ja tuotevalikoiman uudelleen määrittelyissä. Keskeneräisissä tilanteissa, ilman selkeitä valintoja, hyvän markkinoinnin ja viestinnän tekeminen oli vaikeaa.
  • Johtajakollegat kokivat minun astuvan varpailleen. Uskoin integroituun markkinointiin ja siihen, että koko henkilöstön pitää seistä viestien ja toimenpiteiden takana. Tämän toimintani monet kokivat uhkana.
  • Puhuimme usein ohi toistemme. Monissa asioissa meiltä puuttui yhteinen ymmärrys käsiteltävistä asioista – esimerkiksi siitä, miksi markkinoinnissa olisi investoitava toimenpiteisiin, jotka eivät tuota välittömästi myyntiä.

Armollisuuden nimissä listasin myös parhaat onnistumiseni:

  • Hyvin tehdyt tuotekonseptoinnit toimivat aina pohjana selkeälle ja pitkäjänteiselle markkinoinnille ja viestinnälle ja rakensivat sisäistä ylpeyttä ja onnistumisen tunnetta.
  • Sisäisten asiantuntijoiden esiin nostaminen markkinoinnissa ja vaikkapa lehdistötyössä rakensi siltoja eri osastojen välille ja salli ihmisten loistaa.
  • Pitkän tähtäimen toimenpiteet – kuten analyytikkotyö – vaativat kärsivällisyyttä. Tulokset saattoivat olla vuosien päässä, mutta niitä tuli, kun jaksoi olla johdonmukainen.

Näen markkinoinnin ja viestinnän murroksessa lukuisia mahdollisuuksia. Käytössämme olevat uudet työkalut ovat väkisin kääntämässä organisaatiot katsomaan asioita asiakkaiden ja muiden sidosryhmien näkökulmasta ja ottamaan henkilökunnan laajemmin mukaan viestintään. Digitalist Networkin tammikuisessa erittäin hyvässä tapahtumassa puhuttiin paljon siitä, että hyvä markkinointi on palvelua. Ajatus ei minusta sinällään ole uusi, mutta uudet työkalut tekevät sidosryhmien palvelun huomattavasti helpommaksi.

Mitä tämä sitten tarkoittaa viestinnän ja markkinoinnin ammattilaisille? Minusta voimme hyödyntää murrosta niin, että otamme uudenlaisen roolin organisaatioissa. Se vaatii ehkä uutta osaamista, mutta selkeyttää tuottamamme arvon ja parantaa omaa motivaatiotamme.

Voisimmeko siis olla entistä vahvempia pelinrakentajia? Sidosryhmiä palveleva viestintä perustuu yrityksen asiantuntijuuteen ja sen avaamiseen. Jotta se toteutuu, tarvitaan sisällöllistä johtamista, avoimen yrityskulttuurin rakentamista ja yrityksen nimissä esiintyvien asiantuntijoiden esiin kaivamista ja valmentamista. Pelinrakentajina meidän pitää olla selvillä johtoryhmän pelistrategiasta. On tärkeää, että viestimme selkeästi omillemme ja syötämme hyvin.

Sisällöntuotanto trendinä antaa meille mahdollisuuden erityisesti kahdella alueella. Me voimme ottaa roolin organisaation yhteisen kielen rakentajana. Me voimme myös toimia kokoavana voimana, kun asiantuntijuutta lähdetään viemään sidosryhmille.

Jotta onnistumme, meidän pitää osata puhua johtoryhmän kieltä ja toimia sisäisinä valmentajina ja fasilitoijina. Näitä taitoja kannattaa harjoitella. ProComin fasilitointikurssilla meitä olikin jo monta innostunutta opettelijaa!

Jos uudet työkalut pakottavat organisaatiot katsomaan asioita asiakkaiden näkökulmasta, tämä murros pakottaa toivottavasti viestinnän ja markkinoinnin rohkaistumaan. Muutosvoimat ovat nyt liikkeellä ja vallan uusjako käynnissä. Siksi meidänkin kannattaa unohtaa turhautumisemme ja lähteä liikkeelle.

Sari Aapola

Kirjoittajalla on yli kahdenkymmenenviiden vuoden kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta, erityisesti markkinoinnista, viestinnästä sekä tuote- ja asiakashallinnasta. Hän on toiminut useiden teknologiayritysten johtotehtävissä. Nykyään hän on itsenäinen yrittäjä ja sparraa, kouluttaa ja auttaa yrityksiä toteuttamaan markkinointia ja viestintää.

Kuin hyppäys Kaurismäen elokuvaan

Vilhelmiina Wahlbeck toimii DNA:n viestintäjohtajana.

Vilhelmiina Wahlbeck toimii DNA:n viestintäjohtajana.

Asioin muutama päivä sitten eräässä suomalaisessa sisustusalan liikkeessä. Kerroin kassalla ostamani tyynyn olevan elämäni ensimmäinen ostos kyseiseltä firmalta. Tähän sain vastauksen: ”Ai jaa. 29,50 euroa – onko sinulla kanta-asiakaskorttiamme?”

Mökkimme lähistöllä on huoltoaseman yhteydessä kahvila, jossa pari tätiä leipoo munkkeja ja leipiä. Olen ostanut sieltä aika moneen kertaan tuotteita, vaikka asiointi siellä muistuttaa kaurismäkeläistä kerrontaa. Viimeksikin kävin noin 5 minuutin keskustelun heidän tuotteistaan, minä aikana myyjä sanoi minulle vain ja ainoastaan ”Aprikoosihilloa – itse tehtyä omenahilloa – 15,50 euroa.” Vihdoin ja viimein tämän kerran jälkeen päätin, että nyt minulle riittää, ja päätin asioida jatkossa jossain muussa paikassa, jossa asiakaspalvelu on olennainen osa kohtaamista.

Vietin kesällä perheeni kanssa 6 viikkoa Amerikassa ja sen jälkeen paluu Suomeen oli kyllä aikamoinen kulttuurishokki. Miten me voimme olla niin toisistamme piittaamaton mölökansa? Kävellessä kaduilla ei pyydetä anteeksi vaan pahimmillaan tuupataan jos joku on edessä, juoksulenkillä ei tervehditä eikä edes katsota vastaantulijaa ja kaupan kassalla puhutaan puhelimeen, ettei vaan noteerattaisi meitä palvelevaa myyjää.

Minulle on myös monesti kysytty, että miksi kehun amerikkalaisia, eiväthän he sillä small talkilla mitään tarkoita. Mitä sitten? Ihmisten kanssa kohtaamisessa kaupoissa, ravintoloissa, pihapiirissä, leikkipuiston laidalla ei ole mitään tekemistä elämän ”suurten” kysymysten kanssa vaan siitä, että toisten tervehtimisestä, huomioonottamisesta ja vaihdetuista hymyistä tulee hyvä mieli. Luin erään artikkelin, jonka mukaan meidän tulisi osata viipyillä näissä pienissä myönteisissä hetkissä, sillä silloin ne negatiiviset asiat eivät saisi mielestämme niin paljon valtaa.

Minusta suomalaisilla yrityksillä olisi paljon tekemistä ja voitettavaa asiakaskeskeisessä toimintatavassa. Eräässä ostotutkimuksessa selvisi muun muassa se, miten suuri merkitys asiakkaiden mukaan oli sillä, jos myyjä ei tervehtinyt ensin.

Toki poikkeuksiakin on, sain muun muassa kerran neljä pizzaa yhden hinnalla, mutta jätetään se tarina johonkin tulevaan kirjoitukseen, ettei tulisi suotta liian positiivinen kirjoitus perussuomalaisen valituksen sijaan.

Millaisia kokemuksia asiakaspalvelusta sinulla on?

Asiakaspalvelullisin terveisin,
Vilhelmiina Wahlbeck

Kirjoittaja toimii DNA:n viestintäjohtajana ja on ProComin johtokunnan jäsen.